La Grande Finale

Finaalipaikat olivat selvästi viikon huonoimmat, kun jouduin sinne kentän keskivaiheille katsomoon 14 ja sielläkin melkein taakse. Tämä ei kuitenkaan näkynyt tunnelmassa tipan vertaa, vaan tunnelma oli todellakin huipussaan ja heikoista paikoista huolimatta ehdottomasti se paras noin niin kuin fiiliksen suhteen (no, olihan hallikin nyt ihan täynnä, joten se oli osaltaan vaikuttamassa asiaan, mutta oli myös jotain muutakin...

Jättiscreeneillä pyöri samat vitsikkäät jutut kuin aiemminkin ja lämmittelijöiden ensimmäinen show oli täysin sama kuin aiemminkin, joten ajattelin jo, että ei mitään uutta auringon alla, mutta pian tuon jälkeen alkoikin tapahtua. Aiemmin viikolla oli Eurovision Villagessa ollut flashmob dance -esittely, jota olin katsomassa sekä sitä seuranneena päivänä koe-esiintymiset (itsekin meinasin ihan vain siksi, että olisin saanut läpäisystä (en oikeesti olisi päässyt loppuvaiheeseen) VIP-tason liput finaaliin. No, tuo tanssi oli tulossa show'n aikana ja siihen oli ottamassa osaa myös koko hallissa ollut yleisö ja siinä menikin 10-15 minuuttia, kun meille katsojille opeteltiin niitä liikkeitä oikein viimeisen päälle. Tämä oli todellinen tunnelmanluoja ja todella loi sellaista yhtenäisyyden tunnetta hallissa, enkä varmasti ollut ainoa, joka tätä mieltä oli.

Sitten olikin aika itse finaalin ja edelleen varsin upeata katseltavaa oli show. Välillä olin vähän hukassa sen suhteen, missä jokin artisti oli (kun edessänikin istui/seisoi minua selvästi isompia ihmisiä), mutta kyllä silti jokseenkin hyvin näin lavalle. Kamerani kuitenkin on sen verran heikko, etten kunnon kuvia tahtonut saada oikein millään, mutta jotain satunnaisia kuvia tuli kyllä otettua sieltä täältä. Olinpa jopa oppinut, milloin saan otettua kohtuuhyviä kuvia ja milloin en. Kun oman puntarini TOP-15:stä oli peräti 13 maata finaalissa, niin saihan siinä vähän väliä olla ylhäällä kannustamassa suosikkejani. Se ei vain ole minulle selvinnyt, että miksi Espanja esiintyi toiseen kertaan ja yllätyksenä se tuli kaikille muillekin hallissa olijoille; meille ei edes selitetty sitä mitenkään. Ilmeisesti siellä oli joku häirikkö lavalla ensimmäisen esityksen aikana, joten siksi esitys uusittiin; luin siitä nyt.

Pistelasku lähti hyvin käyntiin, kun yksi suursuosikeistani Tanska nappasi parit täydet pisteet (minulla oli Tanskan lippukin mukana), mutta sitten alkoi Saksa tehdä nousuaan ja jossain parinkymmenen pisteidenantajan jälkeen oli jo aika selvää, että Saksa pelin vie, vaikka tuossa vaiheessa se ero ei loppujen lopuksi ollutkaan vielä kovin suuri. Takanani oli juuri Saksan kannattajia paljon ja heidän riemustaan tuli sitten otettua muutama kuva. Myöskin sitten voiton ratkettua minäkin riensin lähemmäs lavaa ja yritin ottaa kuvan jos toisenkin itse voittajasta. Juuri nyt en muista, onnistuiko se.

Mitä mieltä olin sitten voittajasta? No, Saksa ei missään vaiheessa ole ollut omien suosikkieni joukossa, mutta toisaalta, eipä Satellite myöskään täysin huonokaan ollut. Sellainen positiivisesti keskiverto. Puntarissani sijalla 33, mutta silti kolme tähteä (tää oli hyvä viisuvuosi). Toisaalta sitten iloitsin kyllä siitä, että Big4-maa voittaa pitkästä aikaa, sillä olin jo ajatellut jotain suurempaa salaliittoa sen suhteen, että näiden maiden ei anneta menestyä, koska ovat joka vuosi automaattisesti finaalissa. Tietenkin olisin mieluummin suonut voiton sitten Ranskalle.

Finaalin jälkeen olin minäkin finaalissa, enkä todellakaan päässyt lähtemään ensimmäisten joukossa keskustaan. Kello olikin jo yli yksi kun pääsin kansallisteatterin pysäkille (eli Euroclubin kannalta paras pysäkki), eikä sinänsä inspannut lähteä kokeilemaan onneani sisäänpääsyn suhteen, kun mahdollista biletysaikaa olisi ollut (ilmeisesti) max. kaksi tuntia, kun en usko, että noille bileille jotain mahdollisia jatkolupia olisi haettu; toivottavasti en ole väärässä. Sitten taas myös väsymys oli jotakuinkin huipussaan, niin järki käski mennä hostelliin nukkumaan, vaikka veri olisikin vetänyt edes vähäksi aikaa bilettämään. Itse asiassa olin koko bussimatkan ajan kahden vaiheilla sen suhteen, että menenkö Euroclubille vai enkö mene ja vielä juuri ennen bussin kääntymistä kansallisteatterin pysäkin suuntaan olin kahta mieltä asian suhteen. Lopulta siis jätin menemättä. Vähän se harmitti, mutta siinä väsymystilassa ainoa oikea ratkaisu. Söin kyllä hostellilla vielä yhden puolen litran jugurtin ja join PALJON appelsiinimehua, mutta pian tämän jälkeen uni voittikin sitten jo.

Luin juuri, että Suomi oli semifinaalin 11. Eli ilman Venäjän saamia automaattipisteitä Suomi olisi nähty finaalissa. Yksi syy lisää olla pitämättä Venäjän viisusta. Se kappale kun oli oikeasti niin huono, että juuri kukaan ei ole siitä voinut oikeasti pitää.

Tämän sunnuntain kuulumisia kirjoitellaankin sitten jo Porista käsin huomenna. Toisaalta voisin jo nyt kirjoittaa, mutta ei vain jaksa. Luvassa huomisessa kirjoituksessa muun muassa kastumisia, korkealta putoamisia (ja minä vielä maksoin siitä ekstraa), vauhtia ja vaarallisia tilanteita.