torstai 20. toukokuuta 2010

Jugoslavian viisut

Jugoslavia viisuhistoria oli vähän keskiverto. Toki, hyviä kappaleita mahtui joukkoon, mutta sitten niitä huonojakin aikalailla. Tosin kaikki tämä on vain sivuseikka. Se tärkein juttu tässä on nyt se, että nyt on kaikki edustamaan päässeet viisut (ja joitakin hylättyjäkin) kuultu ainakin kerran. Tästä lisää myöhemmin, nyt tuloksiin:

TOP-KYMPPI:

1. 1989 Riva - Rock me ****½ - Ei ihan täydellinen, mutta silti tämän parissa viihtyy todella hyvin. Laulu on hyvä ja rytmikin seminopea, joten eihän tästä voi olla pitämättä, mutta sitten taas täyteen viiteen tähteen kappale olisi saattanut päästä vielä hitusen nopeammalla temmolla varustettuna.
2. 1988 Srebrna Krila ("Silver Wings") - Mangup ****½ - Srebrnan ääni oli hyvä, mutta ei täydellinen ja kappale muutenkin onnistui voittamaan minut puolelleen. Todella mukaansatempaava rytmi.
3. 1990 Tajči - Hajde da ludujemo ****½ - Ei ihan sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta silti todella hauskaa (ei hahhah-hauskaa) kuunneltavaa. Kyllä tätä hyvin jaksaa kuunnella.
4. 1982 Aska - Halo Halo **** - Hyvä kappale hyvin miellyttävällä sävelellä varustettuna eikä laulukaan huonolta kuulosta.
5. 1981 Sei Memić-Vajta - Leila **** - Nätti laulu hyvällä lauluäänellä varustettuna, mutta ehkä hivenen enemmän voimaa olisin toivonut tähän lauluun.
6. 1972 Tereza - Muzika i ti **** - Niukin naukin näin ylös. Hyvin Tereza lauloi ja kappale olikin kaiken kaikkiaan ihan miellyttävää kuunneltavaa.
7. 1975 Pepel & Kri - Dan ljubezni (day of love) ***½ - Ihan leppoisa sävelmä nätillä laululla varustettuna.
8. 1987 Novi Fosili - Ja sam za ples ***½ - Kivanletkeä kappale ihan nätillä laululla varustettuna, mutta ei tämä ihan maailmaamullistava teos ollut, mutta silti tämän parissa viihtyi.
9. 1971 Krunoslav Slabinač - Tvoj dječak je tužan ***½ - Ihan hyvä sävel, eikä laulukaan nyt huonoa varsinaisesti ole, mutta jokin tuossa Krunoslavin äänessä häiritsee.
10. 1976 Ambasadori - Ne mogu skriti svoj bol ***½ - Mukavaa kuunneltavaa oli tämä, vaikka ei tajunnanräjäytykseen kyennytkään, mutta ihan mielellään tätä kuunteli kuitenkin.

Sitten ne muut suurin piirtein omilla paikoillaan.

1983 Daniel - Džuli ***½ - Ei tuon Danielin ääni oikein iskenyt, mutta rytmissä oli sen verran imua, että näinkin korkealle pääsi.
1986 Doris - Zeljo moja *** - Ihan kiva kipale noin niin kuin säveleltään, mutta en saanut kunnolla kiinni tuosta Doriksen äänestä
1968 Luči Kapurso & Hamo Hajdarhodžić (Dubrovački Trubaduri) -Jedan dan *** - Tää oli jotenkin hassu, mutta ihan hyvällä tavalla hassu. Rauhallinen laulu ja sävel.
1991 Baby Doll - Brazil *** - Mukava pikku lallattelu. Kyllähän tätä nyt kuunteli sentään.
1984 Vlado & Izolda - Ciao amore *** - Ihan jees, mutta ei erityisen mieleenpainuva.
1973 Zdravko Čolič - Gori Vatra *** - Tämä oli muuten ihan mukava, mutta tuo nimifraasin säe on jotenkin huonoa kuunneltavaa, mutta muuten kappaleessa oli ihan potkua ja sävelkin oli varsin toimiva.
1966 Berta Ambroz - Brez besed **½ - Kyllähän tätä nyt kuunteli, mutta ei suurta vaikutusta tehnyt.
1969 Ivan & 3M - Pozdrav svijetu **½ - Ei huono, mutta... tuo olisi voinut hyvin lopettaa sen laulunsa parin minuutin jälkeen ta siinä tuli sellainen selkeä "lopetuskohta", mutta niin se vaan jatkoi laulamistaan edelleen.
1964 Sabahudin Kurt - Zivot je sklopio krug **½ - Ihan siedettävä. Ei tämäkään oikein ihan minun musaani, mutta kyllä tätä juuri ja juuri jaksoi kuunnella, varsinkin lopussa. Sabahudin ääni oli ihan hyvä.
1992 Extra Nena - Ljubim te pesmama ** - Ei tää oikein vakuuttanut, vaikka lähellä ylempää pistemäärää olikin. Pääosin tylsä, mutta joitakin siedettäviä hetkiä tuossa laulussa oli.
1970 Eva Sršen - Pridi, dala ti bom cvet ** - Tässä oli ihan kelpo sävel, mutta tuon Evan laulamisesta ei saanut oikein missään vaiheessa otetta. Jotenkin ihmeellisiä tahdinvaihteluja koko ajan tai jotain. En mä tiedä termejä. :D
1974 Korni Grupa - Moja Generacija ** - Oli noiden laulajien äänissä jotain mielenkiintoa, mutta musiikki itse oli tylsä.
1965 Vice Vukov - Ceznja ** - Toisaalta täm tuntui sellaiselta perusiskelmästä, josta minä en oikein tykkää, mutta toisaalta tässä oli sellaisia outoja hetkiä, joista osasta minä jopa vähän pidin, mutta silti jotenkin oli vaikeaa määrittää suhtautuminen tähän.
1963 Vice Vukov - Brodovi ** - Ihan komeaa laulua, mutta ei kyllä minun makuun juuri yhtään. Korkeampia pisteitä kyllä ajattelin, mutta tuo oli vaan liian pitkä ja lopetus vähensi vielä vähän niitä. Oikeasti yhdessä vaiheessa harkitsin kolmea pistettä peräti.
1961 Ljiljana Petrović - Neke davne zvezde *½ - Oli Ljiljanan ääni ihan jees, mutta kappale rupesi lähinnä haukotuttamaan.
1962 Lola Novaković - Ne pali svetla u sumrak * - Haukotuttava! Lolan ääni mielenkiinnoton ja kappalekin huono.
1967 Lado Leskovar - Vse rože sveta * Sanoinko Lolan kappaletta haukotuttavaksi? Sehän on varsinäinen piristäjä tähän verrattuna. Tää on sentään lyhyt, joten siitä melkein voisi antaa jopa pisteitä, mutta kun kappaleen lyhyys on hyvä asia juuri siksi, että kappalen on umpikehno, niin ei oikein voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti