Nyt kun viikko plus yksi päivä on viisumatkan alkuun, niin on jälleen aika kerran päivitystä. Tai no, itse asiassa viikon päästä olen jo aloittanut matkani, kun sunnuntaina matkaan Helsinkiin (toivottavasti on yösija, heh), mutta lentohan lähtee vasta 24. päivä, joten tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Näin alkuun täytyy heti todeta, että tämä kirjoitus on kirjoitettu samaan aikaan, kun olen kuunnellut Sveitsin viisuja (menossa Celine Dionin veto); kommentit niistä siis on vielä tulossa tämän illan aikana, ei hätää.
Niin, tosiaan. Enää reilun viikon ajan tulee oltua Suomen kamaralla ennen lennon lähtöä ja tällä viikolla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Luultavasti en edes muista, mitä kaikkea tällä viikolla on tullut tehtyä, mutta jos nyt jotain yrittäisi summata.
Ensinnäkin. Mä hermoilen taas. Kyllä, luotan siihen jo, että saan niin liput kuin ID-kortinkin ajallaan ja jopa siihen, että osaan hostellille ja pääsen majoittumaan. Kyllä, minä olen rauhoittunut tämän suhteen. Olen myös rauhallisin mielin sen suhteen, että pääsen lähtemään ajallaan Helsinki-Vantaalta, eikä tuhka tule kiusaamaan minua (tulen silti seuraamaan tuhkatilanteen kehittymistä pitkin ensi viikkoa). Ei, nyt minulla uusi hermoilun aihe: Internet. Minä en nyt nimittäin tiedä vielä, missä sitä tulee tätä blogia päivitettyä. Tietenkin kirjastot ovat todellinen vaihtoehto, mutta jos niissä saa olla vain sen puoli tuntia kerrallaan, niin ongelmia tulee. No, tässä ensi viikon aikana otan kuitenkin selkoa eri kirjastojen sijainneista ja nettikahviloidenkin sijainneista, joten eiköhän tämä jotenkin ratkea.
Alunperin minun piti lähteä matkaan hyvin vähäisillä tiedoilla siellä pyöriskelyistä taikka mitään ilman sen tarkempia aikatauluja, mutta katin kontit siitä mitään sitten tullut, vaan nyt on jo aikatauluja suuntaan jos toiseenkin vaikka mitä. No, siitä pidän edelleen kiinni, että Oslon keskustassa käyskennellessäni ihan muuten vain menen mihin nokka vie, enkä ennen perjantaita mitään todellisia nähtävyyksiä pyri ottamaan tietooni, vaan niistä otan sitten selkoa viikonlopun lähestyessä.
Hostellini tosiaan sijaitsee reilu viisi kilometriä keskustasta itään päin (kävellen) ja vaikka pääosin tarkoitus onkin käyttää julkisia liikkuessani hostellin ja keskustan väliä, niin ainakin kerran olisi tarkoitus kävellä hostellista keskustaan ihan vain paikkojen ihailun merkeissä. Niinpä tulikin eilen Espanjan viisuja kuunnellessa tehtyä "turistikartta", jossa on kuvakaappauksilla otettuja kuvia Google Mapsin Street View -näkymästä joistakin maamerkeistä ja tietenkin kääntymisistä. Itse asiassa pari oikopolkuakin, joita Google ei hiffannut, tuli eteen, joten kokonaismatka vähenee vähintään puolella kilometrillä, ehkä jopa kokonaisella kilometrillä. Tuli otettua kuvia ylös niin rautatieasemalta hostellille kuin myös paluumatkalle, vaikka oikeasti aion tehdä tuon matkan (luultavasti) vain kerran ja silloinkin hostellilta keskustaan. No, alunperin ajattelin suorittaa tämän kävelyn keskiviikon välipäivänä, mutta sitten muutin mieleni ja päätin suorittaa tämän jo maanantaina. Miksi? Wikitravelsissa luki, että ne kaipaamani nettikahvilat ovat sijoittuneet pääosin keskustasta itään, joten jos heti maanantaina löytyisi joku hyvä nettikahvila suhteellisen lähellä joko keskustaa tai hostellia, niin sitä voisi sitten käyttää koko viikon ajan.
Mitäs muuta? No, maanantaina olisi tarkoitus käydä tsekkaamassa minun kannaltani ne oleellisimmat paikat eli käytännössä Eurocafe, Euroclub (vaikka en vieläkään tiedä, onko tänne pääsyä koko viikkona ilman akkrea), Club Latter (tästä alempana) sekä tietenkin itse Telenor Arena ja tietenkin ottamassa vähän kuviakin. Noin muuten olisi tarkoitus vähän pyöriskellä keskustassa (jos aikaa on). Tuohon omaan turistikarttaani tietenkin lisäsin reittiohjeet (ihan reittihakukuvan) sekä Street Viewin kautta kuvan jokaisen rakennuksen ulkonäöstä. Tietenkin Telenor Arenalle menen julkisilla (sinnehän on yli kymmenen kilometriä matkaa), mutta tuli nyt periaatteen vuoksi liittettyä reittiohje siihenkin, kun noihin muihinkin.
Tiistaina sitten päivän ensimmäinen tärkeä asia olisi päästä kahteen mennessä Eurocafeehen, jossa saisin ne lippuni ja ID-korttini. Sitten illalla on se ensimmäinen semifinaali, jossa pyrin kannustamaan tietenkin Suomea täysillä, vaikka Kuunkuiskaajat eivät ihan omiin suosikkeihin kuulukaan. Noin muuten ei erityisiä suunnitelmia tiistaina. Aion kuitenkin lähteä heti semin jälkeen nukkumaan, joten bilettele en vielä kyseisenä iltana.
Keskiviikkona ei ole nyt mitään erikoisia suunnitelmia. Kunhan haahuilen paikasta toiseen keskustassa ja jos nyt tulee jotain mielenkiintoisia museoita tai muita nähtävyyksiä vastaan, niin mitä jottei voisi vaikka käväistäkin katsomassa jotain. Juuri nyt tätä kirjoittaessa tuli myöskin mieleen, että voisi melkein käydä katsomassa jonkun elokuvankin illalla, jos oikein kunnolla innostun, mutta en ole kuitenkaan varma tästä. En minä Osloon nyt elokuvia mene katsomaan, mutta ajankuluttajana sekin menisi. Keskiviikkonakaan ei olisi tarkoitus vielä biletellä.
Torstaina sitten onkin vuorossa jo toinen semifinaali, mutta ei sitten juuri muuta ennen sitä, joten jälleen on luvassa yksi haahuilupäivä sinne tänne. No, katsellaan. Semifinaalin jälkeeen olisi tarkoitus mennä jo bilettämään. Tarkoitus olisi käväistä ainakin kokeilemassa (ellen saa viikolla varmistusta asiasta), jos vaikka pääsisi sinne Euroclubiin ilman akkrediointia, mutta jos ei pääse, niin sitten matkaan vähän epävirallisempaan jatkopaikkaan eili Club Latteriin, joka kuulemma sijaitsee hyvin lähellä eräänkin Alexander Rybakin asuinpaikkaa :o . Ehkä hänkin poikkeaa siellä, mene ja tiedä. Sitten olenkin pulassa, jos molemmat on jo täynnä. Kuitenkin kestää oma aikansa päästä Telenor Arenalta keskustaan ja jo valmiiksi paikoissa lienee paljon väkeä. No, kai mä sitten menen nukkumaan, jos noihin ei pääse. Ei biletys nyt niin tärkeä juttu ole.
Perjantaina sitten pitäisi tutkiskella virallisempaa turistiopasta, jos vaikka löytäisi jotain kivoja nähtävyyksiä, joita viikonlopun aikana voisi käydä katsomassa, jos vain auki ovat (en tiedä, miten nuo turistirysät on auki viikonloppuisin) ja ties vaikka jossain ehtisin perjantaina käydä. Ei tässä kuitenkaan kaikki. Koska en ole järin tietoinen kauppojen viikonloppuaukioloista (Wikitravelsista olin lukevinani, että monet kaupat menee lauantaisin aika aikaisin kiinni), niin vietän perjantaina shoppailupäivää. Tämä siis tarkoittaa joidenkin norjalaisten viisuartistien levyjen ostoja (ainakin Bobbysocksia ja miksei myös Secret Gardeniakin, vaikka jälkimmäisiä saa CDonistakin, myös spontaaneja ostoksia saatan tehdä). Lisäksi voisi käydä katsomassa, jos löytyisi joitakin pohjoismaisia elokuvia vähintäänkin enkkusubeilla (tietty suomi-subitkin käy, mutta niitä ei ainakaan löydy). Jokunen täsmäostos on kyllä hakusessa. Niin ja ei tässä vielä kaikki. Jos torstaina bilettämiseen pääsy ei ole niin iso asia, niin perjantaina juttu on toisin, sillä Club Latterissa esiintyy perjantai-iltana niin jo mainittu Bobbysocks kuin Islannin 2008 viisuedustaja Eurobandikin, joka oli mun suosikkini tuona vuonna. Parasta (tai pahinta) tuossa illassa on se, että lippuja ei myydä ennakkoon, joten itsekin pitäisi olla aika hyvät saumat päästä sisään... joskin toisaalta jonotkin saattavat olla aikamoiset.
Lauantaina tietenkin on itse Grande Finale eli viisufinaali ja muuta päivälle ei sitten oikein kaivatakaan. Saattaa olla, että jossain on jotain viisupiknikin tapaista, mutta jos ei ole, niin tyydyn sitten "muihin nähtävyyksiin". Illalla tietenkin olisi taas kiva bilettää ja jos en torstaina pääse Euroclubille, en yrittäisi lauantaina enää, vaan menisin suoraan Club Latteriin ja jälleen kerran jos en pääsisi sinnekään, niin ei se olisi maailmanloppu sekään. Säästäisinpähän taas vaan rahaa.
Sunnuntaina tosiaan tarkoitus olisi ottaa suht rauhallisesti. Kuten olen sanonut, niin jos ei sada, niin painelen Tusenfrydin huvipuistoon (mitenköhän sinne pääsen, no, otan ensi viikolla selväää) vähän testaamaan, millainen on sen huvilaitekanta noin niin kuin vauhdikkuuden osalta. Jos taas sataa, niin ei siinä mitään. Ei sade minua haittaa, joten silloin voisi jäädä Osloon katsomaan nähtävyyksiä, jos siltä tuntuu. Samaten voisi yrittää toipua parhaimmillaan jopa kolmen päivän biletysputkesta (en hirveitä määriä varmaan juo, mutta väsymystä varmaan on jonkin verran).
Maanantaina tietenkin kotiin ja tekemään yhteisvetoa viisusta. Noin yleisesti ottaen en tiedä, pääsenkö viikonloppuna lainkaan päivittämään blogia, jos kirjastot ja nettikahvilat ovat auki vain vähän aikaa, jos ollenkaan, mutta jää nähtäväksi. Jos ei saada kirjoitettua viikonloppuna, kirjoitetaan sitten maanantaina oikein megaraportti.
Mitäs muuta? Tänään tuli tilattua 70 cm leveä Suomen lippu Suomen lipputehtaasta ja lipun tulisi olla itselläni 1-4 päivässä, joten ei pitäisi olla kovin suurta jännitettävää, ettenkö saisi sitä ajoissa ennen ensi viikon loppua. Tosin jos en saa, niin en sitten saa. Ei maailmanloppu, mutta olisihan se kiva olla mukana. Jos saan sen, niin sitten kehtaa ottaa muidenkin maiden lippuja mukaan ja ainakin Kreikan lippu lähtee mukaan, ehkä myös Valko-Venäjän. Paikan päältä jostain mahdollisesta fanikeskuksesta voikin bongata muiden maiden lippuja, mutta ei se niin tärkeää ole.
Sanottakoon vielä sen verran, että arvostelematta on enää viisi maata, joista yksi, Sveitsi, tosiaan on luvassa tänään vielä (yhdeksän kappaletta vielä), joten eihän tässä mitään hätää tule näiden arvostelujen suhteen, vaan kaikki viisut saan arvosteltua ennen viisumatkaa. Jei! Myönnettävä toki on, että pieni turnausväsymys on näiden kanssa ollut, mutta eipä tämä enää kauan kestäkään. Kuitenkin tässä on ensi viikolle ainoastaan Iso-Britannia sellainen megamaa siinä mielessä, että sillä on näitä viisujakin se about 50. Turkki, Ukraina ja Jugoslavialla sitten selvästi vähemmän. Näiden ohessa pitäisi vielä katsoa 2008 Euroviisut sekä kuunnella tämän vuoden viisuja. Miten mä ehdinkään nämä kaikki? No, enköhän mä jotain keksi.
Luulen, että tästä lähtien blogin päivittäminen tapahtuu useammin noin niin kuin arvostelemisten ulkopuolellakin ja ensi viikolla tulleekin ehkä 2-3 postausta matkavalmisteluista ja ehkä myös enemmän. Saa nyt nähdä, miten käy.
Mutta joo, se siitä suunnittelemattomuus-ajatuksesta. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti