Minun piti ensin kirjoittaa sunnuntain tapahtumista vasta kotona, mutta koska lento lähtee vasta 13:15 ja itse olin valmis lähtemään hostellista jo puolen yhdeksän aikaan, niin en jaksanut mennä suoraan hostellilta lentoasemalle (ihan siitä vierestä olisi päässyt bussilla), vaan tulin vielä tunnin ajaksi rautatieasemalle koneelle. Ehtiihän sitä lähteä liikkeelle kymmenenkin jälkeen vielä.
Sunnuntain piti olla sellainen jäähdyttelypäivä, mutta koska en ollutkaan juhlimassa la-su -yönä, niin ei siinä paljon jäähdyttelyjä kaivannut. Ilma herätessä oli muistaakseni hyvin pilvinen äkkiseltään ikkunasta katsottuna(en ole ihan varma), mutta kun pakolliset aamutoimet oli hoidettu, niin paistoi aurinko ja sehän sopi suunnitelmiin kuin nakutettu, sillä olin suunnitellut matkaavani Tusenfrydiin, Norjan suurimpaan(?) huvipuistoon, jonka nimi tarkoittaa "tuhansia iloja" tai jotain. Tulin katsokaa siihen tulokseen, että pitäähän sitä nyt kerran seitsemässä vuodessa huvipuistossa käydä ja kun tänne ei kuitenkaan tule ihan pian palattua, niin olisi hyvä katsastaa paikallinen "valikoima".
Tusenfryd sijaitsee keskellä ei-mitään (paitsi keskellä komeiden maisemien) noin parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä Oslon keskustasta. Lähdin rautatieasemalta bussilla siinä puolen yhdentoista aikaa ja mietin, oliko se liian aikainen aika, sillä huvipuisto olisi auki muistaakseni kuuteen (oli 18:30) ja viimeksi kun olin huvipuistossa seitsemän vuotta sitten, niin olin jo parissa tunnissa valmis lähtemään pois... mutta nyt kyllä viihdyin tuolla useita tunteja.
Okei, ainakin yksi kohde (SuperSplash) oli todella kaukana muista kohteista ja reitti sinne vei mutkittelevaa mäenrinnettä pitkin, joten sinne ja sieltä kävellessä meni kyllä aika kauan aikaa. Noin muuten laitekanta oli monin paikoin Suomesta tuttua. Erilaisia vuoristoratoja oli kolme ja voisin lähestulkoon vannoa, että yksi näistä on täysin samanlainen kuin Särkänniemessä se yksi aika vähän vanhempi vuoristorata, vaikka Särkänniemessä en olekaan käynyt tosiaan ainakaan seitsemään vuoteen. Lisäksi mukana oli niin Space Shotia kuin Tukkijokeakin, joten ihan täysin ennenkokemattomaan "maailmaan" en päässytkään. Hauskaa minulla kuitenkin oli.
Tuli kierrettyä oikeastaan kaikki aikuisten laitteet alkaen perinteisestä vuoristoradasta, sieltä sitten SuperSplashiin (lyhyt rata joka päättyy hurjaan syöksyyn mereen, sieltä sitten SkyRocketiin (tästä seuraavassa kappaleessa lisää), SpaceShot, SpinSpider (jossa välillä katsottiin maata kohtisuorassa 44 metrin korkeudelta) ja todellinen supernopea vuoristorata SpeedMonster. Näiden vastapainona sitten tulikin käytyä Tukkijoella ja Viikinkilaivassa (joka oli vaatimattomampi kuin Särkänniemen vastaava). Todellinen sesonkiaika taitaa alkaa vasta ensi viikolla, minkä vuoksi jonot olivat pääosin lyhyitä (muutaman kerran laite ehti yleensä mennä/pyöriä ennen kuin pääsi matkaan, mutta se oli aika pientä), mutta SpinSpiderissa (vai olikohan se Spider Spin?) joutui odottamaan melkein kolme varttia. Okei, se oli näistä laitteista pitkäkestoisin, mutta silti jonottaa sai ihan hyvin. Selvästi huvipuiston suosituin laite, kun laitteeseen mahtuu noin 40 ihmistä (hyvä jos muihin kerralla saa 20), mutta silti jonottaa sai todella pitkään.
Ennen kuin pääsin Space Shotiin, havaitsin huvikohteen, jonka halusin ehdottomasti kokea. Tuo kohde oli SkyCoaster. Siinä maksimissaan kaksi henkilöä hinataan todella ylös (tarkistin jälkikäteen, että 33 metriin) teräsvaijereilla turvavaljaisiin kiinnitettynä, jossa sitten nämä pudotetaan heilumaan heilurin lailla. SkyCoaster ei kuulunut huvipuiston omiin kohteisiin siinä mielessä, että päivälipulla olisi päässyt siihen, vaan siitä piti maksaa 195 kruunua ja tietenkin minä maksoin. Senhän täytyi olla todella mahtava kokemus... ja olihan se, mutta kyllä se aikalailla pelottikin.
Kun tuli viimein minun vuoroni, menin hyvin innostuneena "lähtöpaikalle" eli telineelle, jossa asetuin makuuasentoon, jossa minua alettiin sitten nostaa viistosti kohti korkeuksia. Kaikenlaista natinaa kuului sieltä täältä ja minä oikeasti ajattelin, että huudan kohta, että päästäisivät mninut alas, mutta enhän minä tietenkään siinä vaiheessa voinut enää perääntyä. En minä pelännyt sinänsä sitä tulevaa putousta, vaan sitä, että se tuleva putous tapahtuisi liian pian eli ennen kuin pääsisin ylös asti ja uskokaa pois: Kun sanon, että minua pelotti, tarkoitan sitä sanan äärimmäisessä merkityksessä. No, pääsin kuin pääsinkin ylös asti, jossa minun piti vielä vetää jostain narusta, joka oli kiinnitetty lantion kohdalla, mútta siinä hermostuksissani yritin ensin vetää liian alhaalta jotain ja kun viimein uskalsin kääntää pääni, näin sen oranssin vetonarun ja WHEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Aivan huikea kokemus ja kyllä oli sen 195 kruunun arvoinen ehdottomasti, vaikka ylösnousu pelottikin.
Kuriositeettina mainittakoon vielä se seikka, että 2002 keväällä hypätessäni benjihypýn siinäkään ei itse hyppy pelottanut yhtään (kun se hyppyohjaaja mikä lie sanoi, että saa hypätä, kokosin muutaman sekunnin itseäni, jonka jälkeen hyppäsin heti), mutta se ylösnouseminen, kun oli kuitenkin korin ulkopuolella, oli todella pelottava kokemus sekin, mutta itse hyppy olikin sitten jo jotain sanoinkuvaamattoman upeaa.
No, jo mainittu SpeedMonster oli sijaintinsa vuoksi (kiersin paikkaa myötäpäivään ja tuo oli lähellä ulosmenoa loppupäässä) päivän viimeinen kohde ja siellä sattui sitten pieni onnettomuus. Useimmissa laitteissa sai pitää lasit päässä ja varmaan tuossakin olisi saanut, mutta en uskaltanut sitten, kun siinä kuitenkin mentiin pää alaspäin nopeasti ja todella monta kertaa. No, olin ajatellut pistää lasit reppuuni vasta kun pääsen vaunuun ja jonotin siinä kiltisti vaunuun pääsyä, kun sitten edessäni oli pari pikkulasta, jotka halusivat mennä samaan aikaan ja vaunuun otettaisiin vielä yksi. No, siinä sitten kiireessä pistin lasejani repun sivutaskuun, menin laitteeseen ja kun kohde oli läpikäyty, huomasin, että lasien toinen sanka oli jonkin verran vääntynyt pistäessäni vetoketjua kiiressä kiinni ja sen sangan jäädessä ulkopuolelle. Tämän vuosini lasini olivat hieman vinossa. Sain kyllä hyvin varovaisesti vääntäen sangat suurin piirtein suoriksi, mutta pientä vinoumaa on vielä, mutta mitä peilistä katselin, niin ei sitä edes huomaa (sen alkuperäisen vinouman kyllä huomasi). No, täytyy kai silti käydä vielä suoristamassa näitä optikolla huomenna.
Sitten joskus viiden aikoihin lähdin kohti keskustaa, jossa vietin pari tuntia koneella kirjoittelemassa tänne, jonka jälkeen kävin syömässä ja sitten olikin jo aika mennä hostellille, jossa katsoin hetken aikaa Pelastakaa sotamies Ryania, kun siinä oltiin siinä kohdissa, jossa nämä menevät sen ensimmäisen Ryanin luo ja halusin katsoa siihen kohtaan asti, koska se oli niin hauska. Sitten pakkailin kamat suurin piirtein lähtövalmiiksi ja nukkumassa olin jo pian klo 23 jälkeen, vaikka aiemmin hädin tuskin olin ollut hostellissakaan siihen aikaan.
Tosin heräilin siinä sitten pitkin yötä ja vessassakin piti käydä välillä ja näin ihan ihme unia liittyen ties mihin. Aamulla heräsin sitten seitsemältä, joka oli ollut tarkoituskin, mutta huomasin katsoessani kelloa 6:59, että olin yön aikana onnistunut ottamaan herätyskellon pois päältä. No, onneksi heräsin kuitenkin ajallaan ilman herätyskelloakin. Aamulla sitten huomasin, että minulta oli viety yksi kahdesta jugurtistani (eka kerta sitten keskiviikon), mikä vähän ärsytti, mutta kun olin jo lähdössä, niin ihan sama. Syön sitten lentoasemalla jotain.
Tässä tulee kyllä loppujen kuvien lisäksi vielä pientä yhteisvetoa reissustani sekä jonkinmoinen Oslo-analyysi, joten Oslo ei ole ihan vielä loppuunkäsitelty.
Nyt kohti lentokenttää ja koti-Suomea (olipas kliseinen lopetus).
maanantai 31. toukokuuta 2010
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
La Grande Finale
Finaalipaikat olivat selvästi viikon huonoimmat, kun jouduin sinne kentän keskivaiheille katsomoon 14 ja sielläkin melkein taakse. Tämä ei kuitenkaan näkynyt tunnelmassa tipan vertaa, vaan tunnelma oli todellakin huipussaan ja heikoista paikoista huolimatta ehdottomasti se paras noin niin kuin fiiliksen suhteen (no, olihan hallikin nyt ihan täynnä, joten se oli osaltaan vaikuttamassa asiaan, mutta oli myös jotain muutakin...
Jättiscreeneillä pyöri samat vitsikkäät jutut kuin aiemminkin ja lämmittelijöiden ensimmäinen show oli täysin sama kuin aiemminkin, joten ajattelin jo, että ei mitään uutta auringon alla, mutta pian tuon jälkeen alkoikin tapahtua. Aiemmin viikolla oli Eurovision Villagessa ollut flashmob dance -esittely, jota olin katsomassa sekä sitä seuranneena päivänä koe-esiintymiset (itsekin meinasin ihan vain siksi, että olisin saanut läpäisystä (en oikeesti olisi päässyt loppuvaiheeseen) VIP-tason liput finaaliin. No, tuo tanssi oli tulossa show'n aikana ja siihen oli ottamassa osaa myös koko hallissa ollut yleisö ja siinä menikin 10-15 minuuttia, kun meille katsojille opeteltiin niitä liikkeitä oikein viimeisen päälle. Tämä oli todellinen tunnelmanluoja ja todella loi sellaista yhtenäisyyden tunnetta hallissa, enkä varmasti ollut ainoa, joka tätä mieltä oli.
Sitten olikin aika itse finaalin ja edelleen varsin upeata katseltavaa oli show. Välillä olin vähän hukassa sen suhteen, missä jokin artisti oli (kun edessänikin istui/seisoi minua selvästi isompia ihmisiä), mutta kyllä silti jokseenkin hyvin näin lavalle. Kamerani kuitenkin on sen verran heikko, etten kunnon kuvia tahtonut saada oikein millään, mutta jotain satunnaisia kuvia tuli kyllä otettua sieltä täältä. Olinpa jopa oppinut, milloin saan otettua kohtuuhyviä kuvia ja milloin en. Kun oman puntarini TOP-15:stä oli peräti 13 maata finaalissa, niin saihan siinä vähän väliä olla ylhäällä kannustamassa suosikkejani. Se ei vain ole minulle selvinnyt, että miksi Espanja esiintyi toiseen kertaan ja yllätyksenä se tuli kaikille muillekin hallissa olijoille; meille ei edes selitetty sitä mitenkään. Ilmeisesti siellä oli joku häirikkö lavalla ensimmäisen esityksen aikana, joten siksi esitys uusittiin; luin siitä nyt.
Pistelasku lähti hyvin käyntiin, kun yksi suursuosikeistani Tanska nappasi parit täydet pisteet (minulla oli Tanskan lippukin mukana), mutta sitten alkoi Saksa tehdä nousuaan ja jossain parinkymmenen pisteidenantajan jälkeen oli jo aika selvää, että Saksa pelin vie, vaikka tuossa vaiheessa se ero ei loppujen lopuksi ollutkaan vielä kovin suuri. Takanani oli juuri Saksan kannattajia paljon ja heidän riemustaan tuli sitten otettua muutama kuva. Myöskin sitten voiton ratkettua minäkin riensin lähemmäs lavaa ja yritin ottaa kuvan jos toisenkin itse voittajasta. Juuri nyt en muista, onnistuiko se.
Mitä mieltä olin sitten voittajasta? No, Saksa ei missään vaiheessa ole ollut omien suosikkieni joukossa, mutta toisaalta, eipä Satellite myöskään täysin huonokaan ollut. Sellainen positiivisesti keskiverto. Puntarissani sijalla 33, mutta silti kolme tähteä (tää oli hyvä viisuvuosi). Toisaalta sitten iloitsin kyllä siitä, että Big4-maa voittaa pitkästä aikaa, sillä olin jo ajatellut jotain suurempaa salaliittoa sen suhteen, että näiden maiden ei anneta menestyä, koska ovat joka vuosi automaattisesti finaalissa. Tietenkin olisin mieluummin suonut voiton sitten Ranskalle.
Finaalin jälkeen olin minäkin finaalissa, enkä todellakaan päässyt lähtemään ensimmäisten joukossa keskustaan. Kello olikin jo yli yksi kun pääsin kansallisteatterin pysäkille (eli Euroclubin kannalta paras pysäkki), eikä sinänsä inspannut lähteä kokeilemaan onneani sisäänpääsyn suhteen, kun mahdollista biletysaikaa olisi ollut (ilmeisesti) max. kaksi tuntia, kun en usko, että noille bileille jotain mahdollisia jatkolupia olisi haettu; toivottavasti en ole väärässä. Sitten taas myös väsymys oli jotakuinkin huipussaan, niin järki käski mennä hostelliin nukkumaan, vaikka veri olisikin vetänyt edes vähäksi aikaa bilettämään. Itse asiassa olin koko bussimatkan ajan kahden vaiheilla sen suhteen, että menenkö Euroclubille vai enkö mene ja vielä juuri ennen bussin kääntymistä kansallisteatterin pysäkin suuntaan olin kahta mieltä asian suhteen. Lopulta siis jätin menemättä. Vähän se harmitti, mutta siinä väsymystilassa ainoa oikea ratkaisu. Söin kyllä hostellilla vielä yhden puolen litran jugurtin ja join PALJON appelsiinimehua, mutta pian tämän jälkeen uni voittikin sitten jo.
Luin juuri, että Suomi oli semifinaalin 11. Eli ilman Venäjän saamia automaattipisteitä Suomi olisi nähty finaalissa. Yksi syy lisää olla pitämättä Venäjän viisusta. Se kappale kun oli oikeasti niin huono, että juuri kukaan ei ole siitä voinut oikeasti pitää.
Tämän sunnuntain kuulumisia kirjoitellaankin sitten jo Porista käsin huomenna. Toisaalta voisin jo nyt kirjoittaa, mutta ei vain jaksa. Luvassa huomisessa kirjoituksessa muun muassa kastumisia, korkealta putoamisia (ja minä vielä maksoin siitä ekstraa), vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Jättiscreeneillä pyöri samat vitsikkäät jutut kuin aiemminkin ja lämmittelijöiden ensimmäinen show oli täysin sama kuin aiemminkin, joten ajattelin jo, että ei mitään uutta auringon alla, mutta pian tuon jälkeen alkoikin tapahtua. Aiemmin viikolla oli Eurovision Villagessa ollut flashmob dance -esittely, jota olin katsomassa sekä sitä seuranneena päivänä koe-esiintymiset (itsekin meinasin ihan vain siksi, että olisin saanut läpäisystä (en oikeesti olisi päässyt loppuvaiheeseen) VIP-tason liput finaaliin. No, tuo tanssi oli tulossa show'n aikana ja siihen oli ottamassa osaa myös koko hallissa ollut yleisö ja siinä menikin 10-15 minuuttia, kun meille katsojille opeteltiin niitä liikkeitä oikein viimeisen päälle. Tämä oli todellinen tunnelmanluoja ja todella loi sellaista yhtenäisyyden tunnetta hallissa, enkä varmasti ollut ainoa, joka tätä mieltä oli.
Sitten olikin aika itse finaalin ja edelleen varsin upeata katseltavaa oli show. Välillä olin vähän hukassa sen suhteen, missä jokin artisti oli (kun edessänikin istui/seisoi minua selvästi isompia ihmisiä), mutta kyllä silti jokseenkin hyvin näin lavalle. Kamerani kuitenkin on sen verran heikko, etten kunnon kuvia tahtonut saada oikein millään, mutta jotain satunnaisia kuvia tuli kyllä otettua sieltä täältä. Olinpa jopa oppinut, milloin saan otettua kohtuuhyviä kuvia ja milloin en. Kun oman puntarini TOP-15:stä oli peräti 13 maata finaalissa, niin saihan siinä vähän väliä olla ylhäällä kannustamassa suosikkejani. Se ei vain ole minulle selvinnyt, että miksi Espanja esiintyi toiseen kertaan ja yllätyksenä se tuli kaikille muillekin hallissa olijoille; meille ei edes selitetty sitä mitenkään. Ilmeisesti siellä oli joku häirikkö lavalla ensimmäisen esityksen aikana, joten siksi esitys uusittiin; luin siitä nyt.
Pistelasku lähti hyvin käyntiin, kun yksi suursuosikeistani Tanska nappasi parit täydet pisteet (minulla oli Tanskan lippukin mukana), mutta sitten alkoi Saksa tehdä nousuaan ja jossain parinkymmenen pisteidenantajan jälkeen oli jo aika selvää, että Saksa pelin vie, vaikka tuossa vaiheessa se ero ei loppujen lopuksi ollutkaan vielä kovin suuri. Takanani oli juuri Saksan kannattajia paljon ja heidän riemustaan tuli sitten otettua muutama kuva. Myöskin sitten voiton ratkettua minäkin riensin lähemmäs lavaa ja yritin ottaa kuvan jos toisenkin itse voittajasta. Juuri nyt en muista, onnistuiko se.
Mitä mieltä olin sitten voittajasta? No, Saksa ei missään vaiheessa ole ollut omien suosikkieni joukossa, mutta toisaalta, eipä Satellite myöskään täysin huonokaan ollut. Sellainen positiivisesti keskiverto. Puntarissani sijalla 33, mutta silti kolme tähteä (tää oli hyvä viisuvuosi). Toisaalta sitten iloitsin kyllä siitä, että Big4-maa voittaa pitkästä aikaa, sillä olin jo ajatellut jotain suurempaa salaliittoa sen suhteen, että näiden maiden ei anneta menestyä, koska ovat joka vuosi automaattisesti finaalissa. Tietenkin olisin mieluummin suonut voiton sitten Ranskalle.
Finaalin jälkeen olin minäkin finaalissa, enkä todellakaan päässyt lähtemään ensimmäisten joukossa keskustaan. Kello olikin jo yli yksi kun pääsin kansallisteatterin pysäkille (eli Euroclubin kannalta paras pysäkki), eikä sinänsä inspannut lähteä kokeilemaan onneani sisäänpääsyn suhteen, kun mahdollista biletysaikaa olisi ollut (ilmeisesti) max. kaksi tuntia, kun en usko, että noille bileille jotain mahdollisia jatkolupia olisi haettu; toivottavasti en ole väärässä. Sitten taas myös väsymys oli jotakuinkin huipussaan, niin järki käski mennä hostelliin nukkumaan, vaikka veri olisikin vetänyt edes vähäksi aikaa bilettämään. Itse asiassa olin koko bussimatkan ajan kahden vaiheilla sen suhteen, että menenkö Euroclubille vai enkö mene ja vielä juuri ennen bussin kääntymistä kansallisteatterin pysäkin suuntaan olin kahta mieltä asian suhteen. Lopulta siis jätin menemättä. Vähän se harmitti, mutta siinä väsymystilassa ainoa oikea ratkaisu. Söin kyllä hostellilla vielä yhden puolen litran jugurtin ja join PALJON appelsiinimehua, mutta pian tämän jälkeen uni voittikin sitten jo.
Luin juuri, että Suomi oli semifinaalin 11. Eli ilman Venäjän saamia automaattipisteitä Suomi olisi nähty finaalissa. Yksi syy lisää olla pitämättä Venäjän viisusta. Se kappale kun oli oikeasti niin huono, että juuri kukaan ei ole siitä voinut oikeasti pitää.
Tämän sunnuntain kuulumisia kirjoitellaankin sitten jo Porista käsin huomenna. Toisaalta voisin jo nyt kirjoittaa, mutta ei vain jaksa. Luvassa huomisessa kirjoituksessa muun muassa kastumisia, korkealta putoamisia (ja minä vielä maksoin siitä ekstraa), vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kauhunhetkiä ennen suurta koitosta
En pistänyt viime yönä kameraa lataukseen ja kun huomasin tänään akun olevan melkein tyhjillään, päätin ladata eilen otetut (huonolaatuiset) kuvat vasta ensi viikolla... luultavasti viimeistään tiistaina.
Eilen sitten heräsin aamulla suhteellisen aikaisin (ottaen huomioon, että olin nukkumassa vasta puolen kolmen aikaan) ja heti piti käydä matkalaukulla katsomassa, että finaalilippuni on siellä, mihin sen olin jättänyt torstaina (en aiemmin uskaltanut jättää sitä pois huomastani) ja voih... lipun repimiskohdasta oli repeytynyt melkein jo puolet ja huolestuin todella, pääsenkö lainkaan finaaliin, jos se vaikka repeää kokonaan. Tietenkin portilla otetaan lipusta se viivakoodi, mutta eihän sitä tiedä, mikä on paikallinen tapa lipun kantaosan repeytymisen suhteen. Muutenkaan en oikein tajua, miksi pistää koko repimiskohtaa, jos liput kuitenkin tarkistetaan viivakoodilaitteella.
Ensin ajattelin korjata asian tavallisella teipillä, mutta eihän minulla sellaista ollut, joten siitä ei ollut apua. No, ollessani vieraskeittiössä syömässä aamupalaa, minulla viimein välähti: tarrat, jotka liimataan omiin eväisiin, soveltuvat hyvin pitämään lipun eri osat yhdessä ja niinpä minä otin tarrarullasta yhden tarran, revin sen vähän pienempään kokoon ja liimasin finaalilipun taakse; MacGyver olisi ylpeä minusta.
Mitäs muuta päivään mahtui ennen suurta finaalia? No, ei oikeastaan mitään. Raportin teon jälkeen suuntasin vessaan, joka oli rautatieaseman Platekompanietin toisella puolella, joten pitihän sekin käydä katsastamassa, josko vaikka sieltä löytyisi jotain kaipaamiani leffoja, joita ei OsloCityn Platekompanietin eikä muista perjantaina käymistäni liikkeistä löytynyt, mutta eipä tuoltakaan. Paljon uskoa en siihen pistänytkään, kun kyseessä oli kuitenkin niin paljon pienempi paikka kuin OsloCityn vastaava.
Sitten istuskelin tunnin verran rautatieaseman portailla lukemassa lehteä, minkä jälkeen (eli noin viideltä) suuntasin kohti Karl Johanssia ja siellä sitten Mamma Rosaan syömään viikon toinen "kunnon ruoka" ja tällä kertaa otin lasagnea. Oli Mamma Rosa muuten hyvin tasokkaan näköinen, vaikka hinnat olivatkin alhaisempia kuin monessa muussa ennakkoon katsomassani ravintolassa; taisivat olla tarjoilijatkin italiaanoja, ainakin se vanhin tarjoilija. Ihan näin kuriositeettina mainittakoon, että Nel blu dipinto di blu soi (musiikki oli hiljaisella, eikä häirinnyt kenenkään syömistä tai jutustelua) ensimmäisenä kappaleena, kun menin sisään... ei tosin alkuperäisellä esittäjän voimin.
Sitten kohti Telenor Areenaa. Kahtena aiempana kertana olin vähän kironnut sitä, että siellä heti kenttäovien ulkopuolella olevissa bajamajoissa oli naisille omat kopit, mutta miehille yhteinen urinaali (vai mikä se sana on?) bajamajoijen päädyssä. Ei hyvä ujolle pissailijalle. Semifinaalipäivinä olinkin surutta sulkenut sen urinaalin oven lukkoon, jotta saan hoitaa asiani rauhassa. No, eilen sitten havaitsin bussin ikkunasta, että siellä toisella puolen naisten vessoja oli niin ikään privaattivessoja, joihin miehetkin saivat mennä jonottamaan. Jei!
Vessakäynnin jälkeen olikin sitten aika (kello oli jotain puoli kahdeksan) mennä halliin sisälle odottelemaan finaalin alkua, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Eilen sitten heräsin aamulla suhteellisen aikaisin (ottaen huomioon, että olin nukkumassa vasta puolen kolmen aikaan) ja heti piti käydä matkalaukulla katsomassa, että finaalilippuni on siellä, mihin sen olin jättänyt torstaina (en aiemmin uskaltanut jättää sitä pois huomastani) ja voih... lipun repimiskohdasta oli repeytynyt melkein jo puolet ja huolestuin todella, pääsenkö lainkaan finaaliin, jos se vaikka repeää kokonaan. Tietenkin portilla otetaan lipusta se viivakoodi, mutta eihän sitä tiedä, mikä on paikallinen tapa lipun kantaosan repeytymisen suhteen. Muutenkaan en oikein tajua, miksi pistää koko repimiskohtaa, jos liput kuitenkin tarkistetaan viivakoodilaitteella.
Ensin ajattelin korjata asian tavallisella teipillä, mutta eihän minulla sellaista ollut, joten siitä ei ollut apua. No, ollessani vieraskeittiössä syömässä aamupalaa, minulla viimein välähti: tarrat, jotka liimataan omiin eväisiin, soveltuvat hyvin pitämään lipun eri osat yhdessä ja niinpä minä otin tarrarullasta yhden tarran, revin sen vähän pienempään kokoon ja liimasin finaalilipun taakse; MacGyver olisi ylpeä minusta.
Mitäs muuta päivään mahtui ennen suurta finaalia? No, ei oikeastaan mitään. Raportin teon jälkeen suuntasin vessaan, joka oli rautatieaseman Platekompanietin toisella puolella, joten pitihän sekin käydä katsastamassa, josko vaikka sieltä löytyisi jotain kaipaamiani leffoja, joita ei OsloCityn Platekompanietin eikä muista perjantaina käymistäni liikkeistä löytynyt, mutta eipä tuoltakaan. Paljon uskoa en siihen pistänytkään, kun kyseessä oli kuitenkin niin paljon pienempi paikka kuin OsloCityn vastaava.
Sitten istuskelin tunnin verran rautatieaseman portailla lukemassa lehteä, minkä jälkeen (eli noin viideltä) suuntasin kohti Karl Johanssia ja siellä sitten Mamma Rosaan syömään viikon toinen "kunnon ruoka" ja tällä kertaa otin lasagnea. Oli Mamma Rosa muuten hyvin tasokkaan näköinen, vaikka hinnat olivatkin alhaisempia kuin monessa muussa ennakkoon katsomassani ravintolassa; taisivat olla tarjoilijatkin italiaanoja, ainakin se vanhin tarjoilija. Ihan näin kuriositeettina mainittakoon, että Nel blu dipinto di blu soi (musiikki oli hiljaisella, eikä häirinnyt kenenkään syömistä tai jutustelua) ensimmäisenä kappaleena, kun menin sisään... ei tosin alkuperäisellä esittäjän voimin.
Sitten kohti Telenor Areenaa. Kahtena aiempana kertana olin vähän kironnut sitä, että siellä heti kenttäovien ulkopuolella olevissa bajamajoissa oli naisille omat kopit, mutta miehille yhteinen urinaali (vai mikä se sana on?) bajamajoijen päädyssä. Ei hyvä ujolle pissailijalle. Semifinaalipäivinä olinkin surutta sulkenut sen urinaalin oven lukkoon, jotta saan hoitaa asiani rauhassa. No, eilen sitten havaitsin bussin ikkunasta, että siellä toisella puolen naisten vessoja oli niin ikään privaattivessoja, joihin miehetkin saivat mennä jonottamaan. Jei!
Vessakäynnin jälkeen olikin sitten aika (kello oli jotain puoli kahdeksan) mennä halliin sisälle odottelemaan finaalin alkua, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
lauantai 29. toukokuuta 2010
Shoppailua ja Latteria
Unohtui eilisestä raportista mainita toissayöltä yksi juttu. Siinä tullessani hostelliin (kirjoitan koko ajan "kotiin") kolmen aikaan yöllä sitä ajatteli, että pääsisi jo nukkumaan, mutta päässessäni huoneeseeni, riisuttuani vaatteet ja kömpiessäni sänkyyn huomasin, että lakanat on viety. Tämäkin vielä. No, ilmeisesti siivoushenkilökunta oli ajatellut, että olin lähtenyt ja vienyt lakanat pois. Muutakaan selitystä en oikein keksinyt. Ei siinä auttanut sitten muu kuin lähteä hakemaan uusia lakanoita tiskiltä; kas kun ei pyytänyt siitä maksua. "Aamulla" sitten siivouksen ollessa käynnissä huonesiivooja sitten kysyi multa, että kauanko vielä olen, niin ettei vie lakanoita toistamiseen pois kesken majoittumiseni.
Eilen tosiaan lähti päivä aika hitaasti käyntiin, kun tosiaan vasta neljän aikoihin pääsin koisimaan ja aamulla sitten huonetoverini pitivät meteliä, niin ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Nousinkin ylös joskus yhdentoista aikaa ja tein siinä aamutoimet eli kävin suihkussa, syömässä (enää ei ole mun jugurtteja viety) ja kaupassa, jonka jälkeen sitten otin ensimmäistä kertaa päikkärit Oslossa ollessa ja lopulta taisin päästäkin kohti keskustaa vasta kolmen aikoihin.
Raportin kirjoitettuani tosiaan oli edessä shoppailukierros muutamassa audiovisuaalisia tuotoksia tarjoavissa isoissa liikkeissä.
Ensimmäinen kohde oli joku SpaceWorld Megacenter, joka oli yleisempi viihde-elektroniikkaliike, joten sinänsä siellä ei järin suuret valikoimat olleet, vaikka ihan kivasti kuitenkin. Sieltä käteen tarttuikin vain kaksi tuotosta mukaani, joista toinen oli ehkä norjalainen Skuljt-(kauhu)trilleri (nimi saattaa olla väärin), ja toinen oli Melrose Placen toinen tuotantokausi ja tämä tuli hommattua oikeastaan siksi, että Anttilassa (eli vakiokaupassani) kautta ei olisi saanut luultavasti sillä noin 25 euron hinnalla.
Playcomista, joka on aika hyvin keskittynyt pelkkiin elokuvajulkaisuihin tuli sitten hommattua pari pohjoismaista 1001 elokuvaa -kirjan elokuvaa, joskin toinen näistä eli Gorardin Masculin Feminin on kyllä ranskalais-ruotsalainen. Toinen näistä elokuvista oli tanskalainen Gertrud, jota ei netissäkään monessa paikassa tuntunut olevan myynnissä kuukausi sitten. Olisi siellä ollut 1001-elokuvista vielä Babettes gæestebud -leffakin, mutta siinä ei olisi ollut suomi-/enkkutekstitystä, joten se jäi nyt hommaamatta. Tuosta kaupasta tuli hommattua myös pari norskikauhua lisää. Tuossa kaupassa tuli käytettyä eniten aikaa hyllyjä läpikäydessäni ja niitä oli kiva tutkia, vaikka olinkin ennakkoon aika tarkkaan määritellyt, mitä saan ostaa (pohjoismaisia 1001 -elokuvia ja norskikauhuja). Tuossa kaupassa muuten tajusin, että norjalaiset taitaa rakastaa todella stand upia, sillä stand up -dvd:itä oli ainakin puolensataa myynnissä ja niille oli oma kategoriansakin.
Viimeinen kohde oli sitten jo aiemmin mainittu Platekompaniet, josta en uskonut enää löytyvän uusia 1001-elokuvia, kun ajattelin, että leffojen erikoisliikkeenä Playcomista olisi saanut suurin piirtein kaiken mahdollisen. Kuitenkin sieltä tarttui vielä pari 1001-leffaa mukaan, Juhlat (Festen) sekä Kjærlighetens Kjøter, yksi kauhu (Playcomista ostamani kauhuleffan jatko-osa) sekä todellinen "guilty pleasure" -leffa Tyttöni mun". Lisäksi kaupasta tuli hommattua Secret Gardenin ja Bobbysocksin kokoelmat.
Rahaa näihin ostoksiin paloi kaiken kaikkiaan 1695 kruunua eli reilu parisataa, mutta toisaalta olin jo ennen reissua sallinut itseni viettää perjantaina (eli reissun loppupäässä) shoppailupäivää, niin eipä tuo silleen kirpaissut. Onhan tässä vielä kuitenkin rahaa hyvin käytettäväksi (700-800 euroa, tarkkaa summaa en tiedä, kun paikalliset automaatit eivät näytä tilin saldoa rahaa nostettaessa)... ja kun en kauheasti enää tule rahaa tuhlaamaan; korkeintaan huomenna Tusenfrydiin, jos ei sada.
Sitten kävin heittämässä ostokset hostellille ja olikin eka kerta, kun kesken päivän kävin hostellilla. Tai no, päivä ja päivä, johan kello oli puoli kahdeksan, kun sinne pääsin. Melkein söinkin siellä sitten, mutta koska se olisi sopinut mun syömissuunnitelmia vähäsen, niin jääräpäisyyttäni jätin syömättä ja söin vasta Mäkissä keskustassa.
Keskustan jälkeen olikin aika mennä Club Latteriin, jossa vietettiin EscTodayn kymmenvuotispippaloita ja nyt paikka näytti vasta todelliset karvansa. Verrattuna edellisiltaan juhlijoiden keski-ikä kasvoi varmaan 20 vuotta ja tunsin itseni yhtäkkiä todella vanhaksi, kun tajusin, kuinka teiniä oli meno ollut edellisiltana verrattuna eiliseen. Nyt tuo paikasta sukeutui kunnon seurusteluravintola/-baari ja sellaiseksi tuo paikka parhaiten mielestäni soveltuikin. Siinä sitten join muutaman päärynäsiiderin (hyviä olivat) ennen kuin alkoi illan show. Mulla oli muuten turhan usein vessahätä, mikä on hyvin epätavallista myös bileiltoina. Siinä sitten show'n lähestyessä olikin pieni vessahätä, mikä etsi lisäjuomisen, varsinkin kun olin ihan eturivin tuntumassa. Vähän meni lasista vierustoverin paidallekin, mitä tietenkin pahoittelin ja homma olikin sillä selvä. Pian tämän jälkeen sainkin lasini siihen lavakorokkeen reunalle, vaikka tiukkaa olikin.
Lavalla kävivät niin 1992 Ruotsin edustaja Christian Björkman, Islannin Eurobandið usean viisuhitin turvin ja sokerina pohjalla tietenkin 2008 suosikkini bändin This is my life ja shown päätti sitten Bobbysocks usealla kappaleella ja tietenkin tämä show päättyi duon 1985 Euroviisujen voittokappaleeseen La det swinge, joka kuuluukin yhteen kaikkien aikojen suosikkeihini. Björkmanin esiintyminen tuli yllärinä (ja hädin tuskin muistin artistia *puna*), mutta nämä muut tiesin etukäteen ja niitä odotinkin kovasti... enkä pettynyt. Tämän lisäksi lavalla nähtiin juontamassa ilmeisesti joku Danny BBC:stä, drag-artisti Kiki(?) sekä Esctodayn perustaja Barry.
Itsellä alkoi väsymys painaa pian show'n jälkeen, joten lähdinkin bileistä jo puolen kahden aikaan kohti rautatieasemaa. Matkalla sinne kuljin Euroclubin ohi ja sehän olikin vielä auki, vaikka nettisivuilla puhuttiin jotain kello yhdestä. Tänään sitten selvisi, että siellä puhuttiinkin, että klubi on auki vielä yhden jälkeenkin; tiedä sitten, miksi sellainen ilmoitus, minut se ainakin sai hämääntymään. Niinpä tänään voisikin vaikka käydä siellä finaalin jälkeen, vaikka se on kuulemma tosi ahdas paikka ja väkeä siten todella paljon... mutta kun sentään on finaali-ilta, niin kaipa vielä yhdet (mini)bileet kestää (jotenkin ajatus bileiden missaamisesta finaali-iltana ei enää oikein nappaa, vaikka eilen olinkin vielä kahden vaiheilla). Ahtaus sitten tarkoittaa kanssa sitä, että baaritiskillä on tungosta, joten niin paljon ei saa luultavasti juotua, joten sikälikin voisi siiderin sijasta tilata ainakin kerran valkovenäläistä, vaikka se kolme kertaa kalliimpaa olisikin kuin Suomessa.
Yöbussikin tuli testattua ja vaikka mun viikkopassi ei voimassa olekaan yöaikaan, niin 40 kruunua (noin 5 euroa) ei paha hinta yötaksaksi ole. En vain uskaltanut mennä ensimmäiseen oikeaan suuntaan menevään bussiin, kun olin vielä kaukana rautatieasemalta ja jotenkin öinen mieleni ei luottanut siihen, että olisi mennyt Sinsenkryssetiin (pysäkkini) ja kun en löytänyt pientä kynäänikään kirjoittaakseni kysymystäni kuskille, niin menin sitten vielä rautatieasemalle ja odottelin siinä sitten puoli tuntia ja puoli kolmen tienoilla sitä pääsin viimein matkaan.
Niin, nyt on jo lauantai ja ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo kotona. Ei sitä haluaisi ajatella sitten yhtään. Ei sillä, olen jo nyt tehnyt täällä aikalailla kaikkea, mitä ensimatkalla Oslossa voikin tehdä, joten siinä mielessä tämä viikko on ollut ihan riittävä aika, mutta silti... vähän tekisi vielä olla pidempään. On se jotenkin haikea fiilis, että kohta tää on jo ohi.
Seuraava raportti saattaa tulla vasta ensi viikolla. En tiedä, mihin aikaan olen huomenna valmis lähtemään keskustaan (en usko, että on krapulaa, mutta väsymys voi olla kova), mutta sitten kun menen ja jos on hyvä ilma, lähden varmaan aika nopeasti Tusenfrydiin.
Eilen tosiaan lähti päivä aika hitaasti käyntiin, kun tosiaan vasta neljän aikoihin pääsin koisimaan ja aamulla sitten huonetoverini pitivät meteliä, niin ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Nousinkin ylös joskus yhdentoista aikaa ja tein siinä aamutoimet eli kävin suihkussa, syömässä (enää ei ole mun jugurtteja viety) ja kaupassa, jonka jälkeen sitten otin ensimmäistä kertaa päikkärit Oslossa ollessa ja lopulta taisin päästäkin kohti keskustaa vasta kolmen aikoihin.
Raportin kirjoitettuani tosiaan oli edessä shoppailukierros muutamassa audiovisuaalisia tuotoksia tarjoavissa isoissa liikkeissä.
Ensimmäinen kohde oli joku SpaceWorld Megacenter, joka oli yleisempi viihde-elektroniikkaliike, joten sinänsä siellä ei järin suuret valikoimat olleet, vaikka ihan kivasti kuitenkin. Sieltä käteen tarttuikin vain kaksi tuotosta mukaani, joista toinen oli ehkä norjalainen Skuljt-(kauhu)trilleri (nimi saattaa olla väärin), ja toinen oli Melrose Placen toinen tuotantokausi ja tämä tuli hommattua oikeastaan siksi, että Anttilassa (eli vakiokaupassani) kautta ei olisi saanut luultavasti sillä noin 25 euron hinnalla.
Playcomista, joka on aika hyvin keskittynyt pelkkiin elokuvajulkaisuihin tuli sitten hommattua pari pohjoismaista 1001 elokuvaa -kirjan elokuvaa, joskin toinen näistä eli Gorardin Masculin Feminin on kyllä ranskalais-ruotsalainen. Toinen näistä elokuvista oli tanskalainen Gertrud, jota ei netissäkään monessa paikassa tuntunut olevan myynnissä kuukausi sitten. Olisi siellä ollut 1001-elokuvista vielä Babettes gæestebud -leffakin, mutta siinä ei olisi ollut suomi-/enkkutekstitystä, joten se jäi nyt hommaamatta. Tuosta kaupasta tuli hommattua myös pari norskikauhua lisää. Tuossa kaupassa tuli käytettyä eniten aikaa hyllyjä läpikäydessäni ja niitä oli kiva tutkia, vaikka olinkin ennakkoon aika tarkkaan määritellyt, mitä saan ostaa (pohjoismaisia 1001 -elokuvia ja norskikauhuja). Tuossa kaupassa muuten tajusin, että norjalaiset taitaa rakastaa todella stand upia, sillä stand up -dvd:itä oli ainakin puolensataa myynnissä ja niille oli oma kategoriansakin.
Viimeinen kohde oli sitten jo aiemmin mainittu Platekompaniet, josta en uskonut enää löytyvän uusia 1001-elokuvia, kun ajattelin, että leffojen erikoisliikkeenä Playcomista olisi saanut suurin piirtein kaiken mahdollisen. Kuitenkin sieltä tarttui vielä pari 1001-leffaa mukaan, Juhlat (Festen) sekä Kjærlighetens Kjøter, yksi kauhu (Playcomista ostamani kauhuleffan jatko-osa) sekä todellinen "guilty pleasure" -leffa Tyttöni mun". Lisäksi kaupasta tuli hommattua Secret Gardenin ja Bobbysocksin kokoelmat.
Rahaa näihin ostoksiin paloi kaiken kaikkiaan 1695 kruunua eli reilu parisataa, mutta toisaalta olin jo ennen reissua sallinut itseni viettää perjantaina (eli reissun loppupäässä) shoppailupäivää, niin eipä tuo silleen kirpaissut. Onhan tässä vielä kuitenkin rahaa hyvin käytettäväksi (700-800 euroa, tarkkaa summaa en tiedä, kun paikalliset automaatit eivät näytä tilin saldoa rahaa nostettaessa)... ja kun en kauheasti enää tule rahaa tuhlaamaan; korkeintaan huomenna Tusenfrydiin, jos ei sada.
Sitten kävin heittämässä ostokset hostellille ja olikin eka kerta, kun kesken päivän kävin hostellilla. Tai no, päivä ja päivä, johan kello oli puoli kahdeksan, kun sinne pääsin. Melkein söinkin siellä sitten, mutta koska se olisi sopinut mun syömissuunnitelmia vähäsen, niin jääräpäisyyttäni jätin syömättä ja söin vasta Mäkissä keskustassa.
Keskustan jälkeen olikin aika mennä Club Latteriin, jossa vietettiin EscTodayn kymmenvuotispippaloita ja nyt paikka näytti vasta todelliset karvansa. Verrattuna edellisiltaan juhlijoiden keski-ikä kasvoi varmaan 20 vuotta ja tunsin itseni yhtäkkiä todella vanhaksi, kun tajusin, kuinka teiniä oli meno ollut edellisiltana verrattuna eiliseen. Nyt tuo paikasta sukeutui kunnon seurusteluravintola/-baari ja sellaiseksi tuo paikka parhaiten mielestäni soveltuikin. Siinä sitten join muutaman päärynäsiiderin (hyviä olivat) ennen kuin alkoi illan show. Mulla oli muuten turhan usein vessahätä, mikä on hyvin epätavallista myös bileiltoina. Siinä sitten show'n lähestyessä olikin pieni vessahätä, mikä etsi lisäjuomisen, varsinkin kun olin ihan eturivin tuntumassa. Vähän meni lasista vierustoverin paidallekin, mitä tietenkin pahoittelin ja homma olikin sillä selvä. Pian tämän jälkeen sainkin lasini siihen lavakorokkeen reunalle, vaikka tiukkaa olikin.
Lavalla kävivät niin 1992 Ruotsin edustaja Christian Björkman, Islannin Eurobandið usean viisuhitin turvin ja sokerina pohjalla tietenkin 2008 suosikkini bändin This is my life ja shown päätti sitten Bobbysocks usealla kappaleella ja tietenkin tämä show päättyi duon 1985 Euroviisujen voittokappaleeseen La det swinge, joka kuuluukin yhteen kaikkien aikojen suosikkeihini. Björkmanin esiintyminen tuli yllärinä (ja hädin tuskin muistin artistia *puna*), mutta nämä muut tiesin etukäteen ja niitä odotinkin kovasti... enkä pettynyt. Tämän lisäksi lavalla nähtiin juontamassa ilmeisesti joku Danny BBC:stä, drag-artisti Kiki(?) sekä Esctodayn perustaja Barry.
Itsellä alkoi väsymys painaa pian show'n jälkeen, joten lähdinkin bileistä jo puolen kahden aikaan kohti rautatieasemaa. Matkalla sinne kuljin Euroclubin ohi ja sehän olikin vielä auki, vaikka nettisivuilla puhuttiin jotain kello yhdestä. Tänään sitten selvisi, että siellä puhuttiinkin, että klubi on auki vielä yhden jälkeenkin; tiedä sitten, miksi sellainen ilmoitus, minut se ainakin sai hämääntymään. Niinpä tänään voisikin vaikka käydä siellä finaalin jälkeen, vaikka se on kuulemma tosi ahdas paikka ja väkeä siten todella paljon... mutta kun sentään on finaali-ilta, niin kaipa vielä yhdet (mini)bileet kestää (jotenkin ajatus bileiden missaamisesta finaali-iltana ei enää oikein nappaa, vaikka eilen olinkin vielä kahden vaiheilla). Ahtaus sitten tarkoittaa kanssa sitä, että baaritiskillä on tungosta, joten niin paljon ei saa luultavasti juotua, joten sikälikin voisi siiderin sijasta tilata ainakin kerran valkovenäläistä, vaikka se kolme kertaa kalliimpaa olisikin kuin Suomessa.
Yöbussikin tuli testattua ja vaikka mun viikkopassi ei voimassa olekaan yöaikaan, niin 40 kruunua (noin 5 euroa) ei paha hinta yötaksaksi ole. En vain uskaltanut mennä ensimmäiseen oikeaan suuntaan menevään bussiin, kun olin vielä kaukana rautatieasemalta ja jotenkin öinen mieleni ei luottanut siihen, että olisi mennyt Sinsenkryssetiin (pysäkkini) ja kun en löytänyt pientä kynäänikään kirjoittaakseni kysymystäni kuskille, niin menin sitten vielä rautatieasemalle ja odottelin siinä sitten puoli tuntia ja puoli kolmen tienoilla sitä pääsin viimein matkaan.
Niin, nyt on jo lauantai ja ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo kotona. Ei sitä haluaisi ajatella sitten yhtään. Ei sillä, olen jo nyt tehnyt täällä aikalailla kaikkea, mitä ensimatkalla Oslossa voikin tehdä, joten siinä mielessä tämä viikko on ollut ihan riittävä aika, mutta silti... vähän tekisi vielä olla pidempään. On se jotenkin haikea fiilis, että kohta tää on jo ohi.
Seuraava raportti saattaa tulla vasta ensi viikolla. En tiedä, mihin aikaan olen huomenna valmis lähtemään keskustaan (en usko, että on krapulaa, mutta väsymys voi olla kova), mutta sitten kun menen ja jos on hyvä ilma, lähden varmaan aika nopeasti Tusenfrydiin.
Kuvia ESCtodayn kymmenvuotispippaloista Club Latterissa:
Ensiksi lavalle asteli Euroband, jotka laulaa luikauttivat muutaman euroviisuhitin:
Sitten lavalle nousi muistaakseni BBC:n kommentaattori, joka saattoi kantaa nimeä Danny O'Connoll tai jotain sellaista. En tiedä:
Sitten tuli lavalle Norjan 2006 edustaja Christine Guldbrandsen, joka lauloi kappaleensa Alvedansen:
Euroband taas lavalla. Tämän kuvan annoin jäädä vain, koska tässä kohtaa he laulavat This is my lifen. Joo, mulla on hyvät syyt julkaista epäonnistuneita kuvia.
Toinen huonolaatuinen kuva. Tällä kertaa kuvassa on joku drag-esiintyjä Kiki tai jotain ja tämä kuva pääsi julkaistavaksi vain, koska kuva on yhtä sekava kuin Kiki-hahmokin:
Nyt sitten Ruotsin vuoden 1992 esiintyjä, Christian Björkman:
Tässä sitten Esctoday ylläpitäjä Barry:
Ja kuvakavalkadin saakin sitten päättää ihana Bobbysocks:
Sitten lavalle nousi muistaakseni BBC:n kommentaattori, joka saattoi kantaa nimeä Danny O'Connoll tai jotain sellaista. En tiedä:
Sitten tuli lavalle Norjan 2006 edustaja Christine Guldbrandsen, joka lauloi kappaleensa Alvedansen:
Euroband taas lavalla. Tämän kuvan annoin jäädä vain, koska tässä kohtaa he laulavat This is my lifen. Joo, mulla on hyvät syyt julkaista epäonnistuneita kuvia.
Toinen huonolaatuinen kuva. Tällä kertaa kuvassa on joku drag-esiintyjä Kiki tai jotain ja tämä kuva pääsi julkaistavaksi vain, koska kuva on yhtä sekava kuin Kiki-hahmokin:
Nyt sitten Ruotsin vuoden 1992 esiintyjä, Christian Björkman:
Tässä sitten Esctoday ylläpitäjä Barry:
Ja kuvakavalkadin saakin sitten päättää ihana Bobbysocks:
Torstain kuvat
Raportti tulee myöhemmin, nyt kuvia.
Keskiviikolta:
Satunnaisia esiintyjiä Eurovision Villagessa:
Moldovan esiintyjät niin ikään kyseisellä lavalla:
Kuvia Telenor Areenan ulkopuolelta:
Sitten sieltä sisäpuolelta jotain hämäriä kuvia. Muistutettakoon, että kamerastani meni akku juuri ennen show'n alkua, joten itse show'sta ei tälläkään erää ole kuvia.
Keskiviikolta:
Satunnaisia esiintyjiä Eurovision Villagessa:
Moldovan esiintyjät niin ikään kyseisellä lavalla:
Kuvia Telenor Areenan ulkopuolelta:
Sitten sieltä sisäpuolelta jotain hämäriä kuvia. Muistutettakoon, että kamerastani meni akku juuri ennen show'n alkua, joten itse show'sta ei tälläkään erää ole kuvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)