tiistai 4. toukokuuta 2010

Monacon viisut

Eilinen päivitys jäi välistä, kun en töissä ehtinyt kuunnella kaikkia (muuta kiirettä) ja sitten kun illalla kotiin pääsin, niin Viisukuppila ei toiminut ja siellä mulla oli siihen mennessä arvostellut kappaleet, joten Monacon arvosteleminen jakautui kahdelle päivälle.

Itse Monacosta mainittakoon sen verran, että minulle tuli pienenä yllätyksenä se, ettei maa ole viime vuosina ollut mukana viisuissa, sillä en maan poissaoloa ollut mitenkään noteerannut, mistä voisi vetää sen tulkinnan, että en oikein ole kaivannutkaan maata mukaan. Nyt näiden kuuntelujen perusteella voin hyvin uskoa, että miksi, sillä eipä maan viisut kovin korkealle suosikkilistoilla nouse, vaikka jokunen kunnolla hyväkin viisu mukaan mahtuu. Tässä tulokset:

TOP-KYMPPI:

1. 1971 Séverine - Un banc, un arbre, une rue **** - Hyvä, mutta ei täydellinen.
2. 1975 Sophie - Une chanson c'est une lettre – Todella miellyttävä ääni Sophiella ja kun kappalekin menee kivasti soljuen eteenpäin, niin mikäs tätä kuunnellessa.
3. 1974 Romuald - Celui qui reste et celui qui s'en va **** - Hyvä tämäkin. Sävel on miellyttävä ja Romualdin äänikin on hyvä.
4. 1976 Mary Christy - Toi, la musique et moi ***½ – Ihan menevä kappale ja kertosäkeestä varsinkin pidin.
5. 1979 Laurent Vaguener - Notre vie c'est la musique ***½ – Mukava, iloinen kappale, jota ihan mielellään kuuntelee
6. 1967 Minouche Barelli - Boum badaboum *** - Ihan kiva ja iloisen oloinen.
7. 1977 Michèle Torr - Une petite française *** - Ei huono, mutta loppua kohden rupesi vähän puuduttamaan.
8. 1978 Calline & Olivier - Toussaint Les jardins de Monaco – Ihan kuunneltava ja kaksikon laulaminen oli ihan jees, vaikka ei nyt erityisen hyvää.
9. 1968 Line & Willy - À chacun sa chanson *** - Ihan ok, mutta ei mitenkään erityisen hyvä. Kappaleessa ihan kiva rytmi, mutta lauluun enemmän voimaa olisin kaivannut.
10. 1972 Anne-Marie Godart & Peter McLane - Comme on s'aime ***- Kiva rytmi kappaleessa, mutta muuten ei suurta vaikutusta tehnyt.

Sitten ne muut suurin piirtein omilla paikoillaan.

1964 Romuald - Où sont-elles passées? *** - Ihan kuunneltava, mutta ei erityisen mieleeni ollut.
1973 Marie - Un train qui part *** – Ihan kelpo, mutta ei sieltä miellyttävimmästä päästä.
2005 Lise Darly - Tout de moi *** - Ihan nätti laulu, mutta silti ei onnistunut tekemään vaikutusta.
1965 Marjorie - Noël Va dire à l'amour **½ – Sopii kertakuunteluksi, mutta toista kertaa ei tarvitse. Enemmän a) voimaa, b) tempoa siihen lauluun kiitos.
1959 Jacques Pills - Mon ami Pierrot **½ – Sinänsä hyvä ääni Jacquesilla, mutta kappale oli aika keskinkertaisen oloinen, vaikka sävelestä pidinkin jossain määrin.
2006 Séverine Ferrer - La coco-dance **½ – Kivantuntuinen idea kappaleessa, mutta eihän tässä ollut juurikaan sitä minun kaipaamaani energiaa mukana.
2004 Märyon - Notre planète **½ – Enemmän sitä energiaa olisi kaivattu. Tässä oli oikeasti kiva rytmi, mutta kun tuo laulu oli näinkin ponnetonta, niin se laski pisteitä sitten.
1961 Colette Deréal - Allons, allons les enfants **½ – Sinänsä ihan kiva rytmi kappaleessa, mutta Coletten ääni ei miellyttänyt oikein.
1970 Domique Dussault - Marlène ** - Juuri ja juuri siedettävä, mutta ei sen enempää.
1969 Jean-Jacques - Maman ** - Jotain hyvää, paljon huonoa. Rytmissä ei ollut oikeastaan mitään mielenkiintoista eikä laulukaan oikein iskenyt.
1963 Françoise Hardy - L'amour s'en va ** - Ei miellyttänyt juurikaan, vaikka Françoisen äänessä jotain hyvää olikin.
1966 Tereza - Bien plus fort ** - Aika tylsä, vaikka jotain hyvää tuossa äänessä olisikin.
1962 François Deguelt - Dis rien ** - Hitusen parempi kuin herran edellinen edustuskappale, mutta en minä tätäkään jaksaisi ”normaalioloissa” kuunnella.
1960 François Deguelt - Ce soir-là ** - Oli tässä laulussa jotain hyvää, mutta en osaa oikein nimetä, mitä. Kappale oli ihan liian hidastempoinen mun makuun, eikä Françoisin äänikään erityisen komea ollut, joskaan ei huonokaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti