En pistänyt viime yönä kameraa lataukseen ja kun huomasin tänään akun olevan melkein tyhjillään, päätin ladata eilen otetut (huonolaatuiset) kuvat vasta ensi viikolla... luultavasti viimeistään tiistaina.
Eilen sitten heräsin aamulla suhteellisen aikaisin (ottaen huomioon, että olin nukkumassa vasta puolen kolmen aikaan) ja heti piti käydä matkalaukulla katsomassa, että finaalilippuni on siellä, mihin sen olin jättänyt torstaina (en aiemmin uskaltanut jättää sitä pois huomastani) ja voih... lipun repimiskohdasta oli repeytynyt melkein jo puolet ja huolestuin todella, pääsenkö lainkaan finaaliin, jos se vaikka repeää kokonaan. Tietenkin portilla otetaan lipusta se viivakoodi, mutta eihän sitä tiedä, mikä on paikallinen tapa lipun kantaosan repeytymisen suhteen. Muutenkaan en oikein tajua, miksi pistää koko repimiskohtaa, jos liput kuitenkin tarkistetaan viivakoodilaitteella.
Ensin ajattelin korjata asian tavallisella teipillä, mutta eihän minulla sellaista ollut, joten siitä ei ollut apua. No, ollessani vieraskeittiössä syömässä aamupalaa, minulla viimein välähti: tarrat, jotka liimataan omiin eväisiin, soveltuvat hyvin pitämään lipun eri osat yhdessä ja niinpä minä otin tarrarullasta yhden tarran, revin sen vähän pienempään kokoon ja liimasin finaalilipun taakse; MacGyver olisi ylpeä minusta.
Mitäs muuta päivään mahtui ennen suurta finaalia? No, ei oikeastaan mitään. Raportin teon jälkeen suuntasin vessaan, joka oli rautatieaseman Platekompanietin toisella puolella, joten pitihän sekin käydä katsastamassa, josko vaikka sieltä löytyisi jotain kaipaamiani leffoja, joita ei OsloCityn Platekompanietin eikä muista perjantaina käymistäni liikkeistä löytynyt, mutta eipä tuoltakaan. Paljon uskoa en siihen pistänytkään, kun kyseessä oli kuitenkin niin paljon pienempi paikka kuin OsloCityn vastaava.
Sitten istuskelin tunnin verran rautatieaseman portailla lukemassa lehteä, minkä jälkeen (eli noin viideltä) suuntasin kohti Karl Johanssia ja siellä sitten Mamma Rosaan syömään viikon toinen "kunnon ruoka" ja tällä kertaa otin lasagnea. Oli Mamma Rosa muuten hyvin tasokkaan näköinen, vaikka hinnat olivatkin alhaisempia kuin monessa muussa ennakkoon katsomassani ravintolassa; taisivat olla tarjoilijatkin italiaanoja, ainakin se vanhin tarjoilija. Ihan näin kuriositeettina mainittakoon, että Nel blu dipinto di blu soi (musiikki oli hiljaisella, eikä häirinnyt kenenkään syömistä tai jutustelua) ensimmäisenä kappaleena, kun menin sisään... ei tosin alkuperäisellä esittäjän voimin.
Sitten kohti Telenor Areenaa. Kahtena aiempana kertana olin vähän kironnut sitä, että siellä heti kenttäovien ulkopuolella olevissa bajamajoissa oli naisille omat kopit, mutta miehille yhteinen urinaali (vai mikä se sana on?) bajamajoijen päädyssä. Ei hyvä ujolle pissailijalle. Semifinaalipäivinä olinkin surutta sulkenut sen urinaalin oven lukkoon, jotta saan hoitaa asiani rauhassa. No, eilen sitten havaitsin bussin ikkunasta, että siellä toisella puolen naisten vessoja oli niin ikään privaattivessoja, joihin miehetkin saivat mennä jonottamaan. Jei!
Vessakäynnin jälkeen olikin sitten aika (kello oli jotain puoli kahdeksan) mennä halliin sisälle odottelemaan finaalin alkua, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti