Tuhansittain iloa, mutta myös todellista pelkoa

Minun piti ensin kirjoittaa sunnuntain tapahtumista vasta kotona, mutta koska lento lähtee vasta 13:15 ja itse olin valmis lähtemään hostellista jo puolen yhdeksän aikaan, niin en jaksanut mennä suoraan hostellilta lentoasemalle (ihan siitä vierestä olisi päässyt bussilla), vaan tulin vielä tunnin ajaksi rautatieasemalle koneelle. Ehtiihän sitä lähteä liikkeelle kymmenenkin jälkeen vielä.

Sunnuntain piti olla sellainen jäähdyttelypäivä, mutta koska en ollutkaan juhlimassa la-su -yönä, niin ei siinä paljon jäähdyttelyjä kaivannut. Ilma herätessä oli muistaakseni hyvin pilvinen äkkiseltään ikkunasta katsottuna(en ole ihan varma), mutta kun pakolliset aamutoimet oli hoidettu, niin paistoi aurinko ja sehän sopi suunnitelmiin kuin nakutettu, sillä olin suunnitellut matkaavani Tusenfrydiin, Norjan suurimpaan(?) huvipuistoon, jonka nimi tarkoittaa "tuhansia iloja" tai jotain. Tulin katsokaa siihen tulokseen, että pitäähän sitä nyt kerran seitsemässä vuodessa huvipuistossa käydä ja kun tänne ei kuitenkaan tule ihan pian palattua, niin olisi hyvä katsastaa paikallinen "valikoima".

Tusenfryd sijaitsee keskellä ei-mitään (paitsi keskellä komeiden maisemien) noin parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä Oslon keskustasta. Lähdin rautatieasemalta bussilla siinä puolen yhdentoista aikaa ja mietin, oliko se liian aikainen aika, sillä huvipuisto olisi auki muistaakseni kuuteen (oli 18:30) ja viimeksi kun olin huvipuistossa seitsemän vuotta sitten, niin olin jo parissa tunnissa valmis lähtemään pois... mutta nyt kyllä viihdyin tuolla useita tunteja.

Okei, ainakin yksi kohde (SuperSplash) oli todella kaukana muista kohteista ja reitti sinne vei mutkittelevaa mäenrinnettä pitkin, joten sinne ja sieltä kävellessä meni kyllä aika kauan aikaa. Noin muuten laitekanta oli monin paikoin Suomesta tuttua. Erilaisia vuoristoratoja oli kolme ja voisin lähestulkoon vannoa, että yksi näistä on täysin samanlainen kuin Särkänniemessä se yksi aika vähän vanhempi vuoristorata, vaikka Särkänniemessä en olekaan käynyt tosiaan ainakaan seitsemään vuoteen. Lisäksi mukana oli niin Space Shotia kuin Tukkijokeakin, joten ihan täysin ennenkokemattomaan "maailmaan" en päässytkään. Hauskaa minulla kuitenkin oli.

Tuli kierrettyä oikeastaan kaikki aikuisten laitteet alkaen perinteisestä vuoristoradasta, sieltä sitten SuperSplashiin (lyhyt rata joka päättyy hurjaan syöksyyn mereen, sieltä sitten SkyRocketiin (tästä seuraavassa kappaleessa lisää), SpaceShot, SpinSpider (jossa välillä katsottiin maata kohtisuorassa 44 metrin korkeudelta) ja todellinen supernopea vuoristorata SpeedMonster. Näiden vastapainona sitten tulikin käytyä Tukkijoella ja Viikinkilaivassa (joka oli vaatimattomampi kuin Särkänniemen vastaava). Todellinen sesonkiaika taitaa alkaa vasta ensi viikolla, minkä vuoksi jonot olivat pääosin lyhyitä (muutaman kerran laite ehti yleensä mennä/pyöriä ennen kuin pääsi matkaan, mutta se oli aika pientä), mutta SpinSpiderissa (vai olikohan se Spider Spin?) joutui odottamaan melkein kolme varttia. Okei, se oli näistä laitteista pitkäkestoisin, mutta silti jonottaa sai ihan hyvin. Selvästi huvipuiston suosituin laite, kun laitteeseen mahtuu noin 40 ihmistä (hyvä jos muihin kerralla saa 20), mutta silti jonottaa sai todella pitkään.

Ennen kuin pääsin Space Shotiin, havaitsin huvikohteen, jonka halusin ehdottomasti kokea. Tuo kohde oli SkyCoaster. Siinä maksimissaan kaksi henkilöä hinataan todella ylös (tarkistin jälkikäteen, että 33 metriin) teräsvaijereilla turvavaljaisiin kiinnitettynä, jossa sitten nämä pudotetaan heilumaan heilurin lailla. SkyCoaster ei kuulunut huvipuiston omiin kohteisiin siinä mielessä, että päivälipulla olisi päässyt siihen, vaan siitä piti maksaa 195 kruunua ja tietenkin minä maksoin. Senhän täytyi olla todella mahtava kokemus... ja olihan se, mutta kyllä se aikalailla pelottikin.

Kun tuli viimein minun vuoroni, menin hyvin innostuneena "lähtöpaikalle" eli telineelle, jossa asetuin makuuasentoon, jossa minua alettiin sitten nostaa viistosti kohti korkeuksia. Kaikenlaista natinaa kuului sieltä täältä ja minä oikeasti ajattelin, että huudan kohta, että päästäisivät mninut alas, mutta enhän minä tietenkään siinä vaiheessa voinut enää perääntyä. En minä pelännyt sinänsä sitä tulevaa putousta, vaan sitä, että se tuleva putous tapahtuisi liian pian eli ennen kuin pääsisin ylös asti ja uskokaa pois: Kun sanon, että minua pelotti, tarkoitan sitä sanan äärimmäisessä merkityksessä. No, pääsin kuin pääsinkin ylös asti, jossa minun piti vielä vetää jostain narusta, joka oli kiinnitetty lantion kohdalla, mútta siinä hermostuksissani yritin ensin vetää liian alhaalta jotain ja kun viimein uskalsin kääntää pääni, näin sen oranssin vetonarun ja WHEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Aivan huikea kokemus ja kyllä oli sen 195 kruunun arvoinen ehdottomasti, vaikka ylösnousu pelottikin.

Kuriositeettina mainittakoon vielä se seikka, että 2002 keväällä hypätessäni benjihypýn siinäkään ei itse hyppy pelottanut yhtään (kun se hyppyohjaaja mikä lie sanoi, että saa hypätä, kokosin muutaman sekunnin itseäni, jonka jälkeen hyppäsin heti), mutta se ylösnouseminen, kun oli kuitenkin korin ulkopuolella, oli todella pelottava kokemus sekin, mutta itse hyppy olikin sitten jo jotain sanoinkuvaamattoman upeaa.

No, jo mainittu SpeedMonster oli sijaintinsa vuoksi (kiersin paikkaa myötäpäivään ja tuo oli lähellä ulosmenoa loppupäässä) päivän viimeinen kohde ja siellä sattui sitten pieni onnettomuus. Useimmissa laitteissa sai pitää lasit päässä ja varmaan tuossakin olisi saanut, mutta en uskaltanut sitten, kun siinä kuitenkin mentiin pää alaspäin nopeasti ja todella monta kertaa. No, olin ajatellut pistää lasit reppuuni vasta kun pääsen vaunuun ja jonotin siinä kiltisti vaunuun pääsyä, kun sitten edessäni oli pari pikkulasta, jotka halusivat mennä samaan aikaan ja vaunuun otettaisiin vielä yksi. No, siinä sitten kiireessä pistin lasejani repun sivutaskuun, menin laitteeseen ja kun kohde oli läpikäyty, huomasin, että lasien toinen sanka oli jonkin verran vääntynyt pistäessäni vetoketjua kiiressä kiinni ja sen sangan jäädessä ulkopuolelle. Tämän vuosini lasini olivat hieman vinossa. Sain kyllä hyvin varovaisesti vääntäen sangat suurin piirtein suoriksi, mutta pientä vinoumaa on vielä, mutta mitä peilistä katselin, niin ei sitä edes huomaa (sen alkuperäisen vinouman kyllä huomasi). No, täytyy kai silti käydä vielä suoristamassa näitä optikolla huomenna.

Sitten joskus viiden aikoihin lähdin kohti keskustaa, jossa vietin pari tuntia koneella kirjoittelemassa tänne, jonka jälkeen kävin syömässä ja sitten olikin jo aika mennä hostellille, jossa katsoin hetken aikaa Pelastakaa sotamies Ryania, kun siinä oltiin siinä kohdissa, jossa nämä menevät sen ensimmäisen Ryanin luo ja halusin katsoa siihen kohtaan asti, koska se oli niin hauska. Sitten pakkailin kamat suurin piirtein lähtövalmiiksi ja nukkumassa olin jo pian klo 23 jälkeen, vaikka aiemmin hädin tuskin olin ollut hostellissakaan siihen aikaan.

Tosin heräilin siinä sitten pitkin yötä ja vessassakin piti käydä välillä ja näin ihan ihme unia liittyen ties mihin. Aamulla heräsin sitten seitsemältä, joka oli ollut tarkoituskin, mutta huomasin katsoessani kelloa 6:59, että olin yön aikana onnistunut ottamaan herätyskellon pois päältä. No, onneksi heräsin kuitenkin ajallaan ilman herätyskelloakin. Aamulla sitten huomasin, että minulta oli viety yksi kahdesta jugurtistani (eka kerta sitten keskiviikon), mikä vähän ärsytti, mutta kun olin jo lähdössä, niin ihan sama. Syön sitten lentoasemalla jotain.

Tässä tulee kyllä loppujen kuvien lisäksi vielä pientä yhteisvetoa reissustani sekä jonkinmoinen Oslo-analyysi, joten Oslo ei ole ihan vielä loppuunkäsitelty.

Nyt kohti lentokenttää ja koti-Suomea (olipas kliseinen lopetus).