Nyt olen kapinoivalla tuulella, enkä käytä Makedoniasta sen pidempää versiota, koska se on höntti ja kuitenkin ajattelen maata nimenomaan Makedoniana. Tulkoon kreikkalaiset tai kreikanmieliset valittamaan asiasta, mutta minä en välitä. Makedonianhan sanotaan olevan maa, joka pääsee aina naapuriäänillä finaaliin, oli mikä oli, mutta minä en ainakaan valita, sillä Makedonian kappaleissa on sitä jotain soundia, mistä minä tykkään vallan kauhiasti, mikä näkyy näissä pisteistäkin, vaikka otanta onkin verrattain pieni.
TOP-YSI:
1. 2007 Karolina - Mojot svet ***** - Vuotensa (ja maansa) parhaita ja toisinaan (kuten nyt) tuntuu jopa siltä, että on peräti se paras. En hirveän usein lauleskele mielessäni ulkomaisia viisuja, varsinkaan esitettyinä sellaisilla kielillä, joita minä en ymmärrä, mutta tätä lauleskelen (edelleen vain mielessäni, en ääneen) aina silloin tällöin ja riittää, että kuulen kappaleen nimen, niin johan alkaa kertosäe soimaan päässä. Upea, jotenkin salaperäisen (yritin keksiä sopivampaa adjektiivia, mutta en saanut päähäni sitä) oloinen laulu ja Karolina laulaa sen täydellisesti. Kaikkien aikojen suosikkejani.
2. 2006 Elena Risteska - Ninanajna ****½ - Todella kiva kappale. Juuri sellainen rytmi, josta minä tykkään ja sanatkin kuulostavat hauskoilta.
3. 2002 Karolina - Od nas zavisi **** - Kyllä se Karolina vain osaa laulaa hyvin. Hieno laulu, jota kuunteli oikein mielellään.
4. 2005 Martin Vucic - Make my day **** - Mielenkiintoinen kappale, hyvin mielenkiintoinen. Sopiva sekoitus paikallisväriä ja kansainvälistä soundia, eikä kertosäekään ruvennut tökkimään, vaikka sitä toisteltiin kerran jos viidennenkin.
5. 2000 XXL - 100% te ljubam ***½ - Kappale ei ehkä ollut sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta sen verran energinen kappale ja esitys, että tämän parissa viihtyi hyvin.
6. 2004 Tose Proeski - Life ***½ - Ihan menevä viisu, jota kuunteli ilokseen ja Tosen äänikin ihan mukava.
7. 1998 Vlado Janevski - Ne zori, zoro ***½ - Ihan hyvä balladi ja vaikka Vladon ääni hieman häiritseekin, niin silti vain niin vähän, että kappaleesta pystyi tykkäämään.
8. 2009 Next Time - Nešto što kje ostane *** - Ihan kiva, mutta ei sen enempää.
9. 2008 Tamara, Vrčak & Adrijan - Let me love you *** - Ihan kelpo kappale, mutta ei kuitenkaan kovin erikoinen.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti