2007 huippuvuoden jälkeen olen aika laiskasti jaksanut katsella maiden karsintoja tai finaaleja, mutta sen periaatteen olen pyrkinyt pitämään, että joka vuosi katson ainakin yhden Islannin semifinaalin ja varsinkin finaalin. Tänä vuonna taisi Islannin ja Norjan finaali mennä päällekkäin ja tuolloin taisin jostain syystä valita Norjan finaalin. Lisäksi täytyy vielä sanoa sen verran, että harvaan maahan riittäisi kunnolla motivaatiota matkustaa nimenomaan viisumatkalle, eikä näin äkkiseltään tulekaan mieleen kuin Norja... ja Islanti (no, Ruotsiin just ja just kanssa). Itse asiassa Islantiin haluaisin Norjaakin enemmän puhtaasti maan sijainnin ja muodon vuoksi ja olin enemmän kuin pettynyt, etten 2008 päässyt suunnittelemaan Eurobandin esiintymisen jälkeen viisumatkaa Islantiin. Mitä jottei viime vuonnakin olisi voinut voitto tulla, mutta tämänhetkisten tapahtumien valossa ihan hyvä, että Islantiin ei tänä vuonna olla matkalla :D . No, tässä tulokset:
TOP-KYMPPI:
1. 2008 Euroband - This is my life ***** - Jos on yhtään lueskellut aiempia arvostelujain, ei voi tulla yllärinä, että tämä iskee minuun ja lujaa. Täyttä rautaa koko biisi ja hiki tätä tanssiessa vain tulisi... mikä ei tietenkään ole huono juttu.
2. 2009 Yohanna - Is it true? ***** - Tämä aloitti kipuamisensa kohti huippupisteitä muistaakseni hyvin alhaalta (2½ tähteä?), mutta uusintasoittaessa kappale on kuin hiipien kivunnut huipputapaukseksi. Yohannan ääni on upea ja tulkitsee kappaleensa hyvin vahvasti. Voiko tämä olla tottakaan?
3. 2000 Einar Ágúst & Telma - Tell me! ****½ – Hyvin tanssittava kappale ja kappalekin sopivan iskevä, eikä duon äänenkäytössäkään ole valittamista. Joko saa tanssia?
4. 1999 Selma - All out of luck **** - Hyvä, menevä tanssikappale, mutta ei ihan täydellinen kuitenkaan, mutta mitä jottei tämän tahdissa diskossa tanssisi ihan mielellään.
5. 1990 Stjórnin - Eitt lag enn **** - Menevä kappale ja siten hyvä.
6. 1993 Inga - Pá veistu svarid **** - Kaunis kappale ja tätä kuunnellessa on kiva fiilistellä.
7. 2007 Eiríkur Hauksson - Valentine lost **** - Muistini mukaan en juuri tykännyt tästä joitakin vuosia sitten, mutta nyt kyllä pidin herran laulannasta ja tulkintavoimasta ja siten kappalekin kuulosti ihan hyvältä.
8. 2003 Birgitta - Open your heart ***½ – Tällainen kivake oli tämä. Birgittan ääni oli mukava ja laulukin meni eteenpäin silleen kivasti. Kivaa!
9. 2001 Two Tricky – Angel ***½ – Ihan jees fiilistelyä. Ei järin omaperäistä, mutta silti toimivaa.
10. 1987 Halla Margrét - Hægt og hljótt ***½ – Ihan kivaa tunnelmointia, vaikka sinänsä ei kovin erikoinen ollutkaan, mutta mukava kuitenkin.
Sitten ne muut suurin piirtein omilla paikoillaan.
1992 Heart 2 Heart - Nei eda já ***½ – Ihan hyvä kappale ja varsinkin kertosäe saa hymyn kasvoille.
2005 Selma - If I had your love ***½ – Vahvaa tulkintaa ihan kivalla kappaleella.
1994 Sigga – Nætur *** - Oli lähellä parempaakin pistesijaa, mutta nyt vähän jäätiin. Kappaleessa nimittäin oli näennäisesti kaikki puitteet kunnossa, mutta latausta tuohon laulantaan olisin kaivannut selvästi lisää.
1988 Beathoven - Sókrates *** - Ihan ok kappale, mutta myönnän kyllä vähän pettyneeni. Yhtyeen nimestä kun tuli mielikuva klassista tyyliä teknoa yhdistävästä yhtyeestä, mutta ei sitten. Tästä huolimatta ”ihan okei”.
2006 Silvia Night – Congratulations *** - Silvian hahmosta ja sen huvittuneisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta itse kappale oli ihan kiva, vaikka loppua kohden hieman huononikin välipuheluineen
1997 Paul Oscar - Minn hinsti dans *** - Ei erinomainen, mutta kuunneltava kuitenkin. Hieman keskivertoa parempi laulu ja ääni.
1986 Icy - Gledibankinn **½ – Ihan kuunneltava... ainakin kerran, sen verran tasapaksua, että en tiedä, jaksaisinko toista kertaa peräkkäin.
1991 Stefan & Eyfi - Nina **½ – Vähän keskinkertaisen tuntuinen. Ei kappale nyt ihan kehno ollut, mutta duon laulu ei ole oikein mieleeni.
1995 Bo Halldórsson - Núna **½ – Kertosäe kappale selvästi vahvimmillaan, mutta muuten oli aika tylsä veto, jota ei olisikaan jaksanut oikein kuunnella.
1989 Daniel - Pad sem enginn sér **½ – Siedettävä juuri ja juuri, mutta tasapaksu.
1996 Anna Mjöll - Sjúbidú ** - Tylsä laulu, josta ei juuri potkua ollut ja Annankin ääni tylsä.
2004 Jonsi – Heaven ** - Eipä jaksanut k innostaa tämä paasaus. Varmastikin ihan pätevä laulaja, mutta ei vain tehnyt minuun vaikutusta.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti