tiistai 21. heinäkuuta 2009

Viisutervehdys

"Jaahas, jälleen yksi blogi lisää kyseiseltä henkilöltä", ajattelette ja olette oikeassa. Onhan tämä jo allekirjoittaneen neljäs varsinainen blogi, joista tosin yksi on ollut aika kuollut paikka ja toista päivittelen lähinnä vain syksyisin. Leffablogi on edelleen minun ykkösblogini, mutta tästä voisi hyvinkin tulla mun kakkosblogini.

Miksi tämä blogi on oikein perustettu? No, näillä näkymin minulla on edessä ensi keväänä ensimmäinen ulkomaille suuntautuva viisumatka, joten ajattelin, että olisi jonkinasteinen kirjoituspaikka, jossa voisi seurata tuon matkan suunnittelua, valmisteluja kuin myös muita mahdollisesti eteen tulevia ongelmia. Heti tämän esittelytekstin jälkeen on tulossa tuon viisumatkan suunnittelun tämänhetkinen tilanne, joten sitä voitte odotella heti tässä kohta (ihan kuin kukaan lukisi tätä kirjoitusta ennen kuin se toinen on nähnyt päivänvalon). Myös sitten viisu-Oslossa olisi tarkoitus löytää nettikahvila tai vastaava, jossa voisi bloggailla sitten Oslon kuulumisia myös välipäivinä, kun siellä kuitenkin tullaan olemaan kokonainen viikko. Oslon reissua koskevat kirjoitukset tullee löytymään "Kohti Osloa" -tunnisteen alta, mikäli tämä nyt tukee monisanaisia tageja. Jos ei, niin keksin jotain muuta.

Jos kerran blogi keskittyy viisu-Osloon, miksei blogilla sitten ole norjalaisen viisun nimeä vaan ruotsalaisen? No, totuus on, etten ajatellut tämän keskittyvän vain viisu-Osloon, vaikka sitä kohti tässä tietenkin koko ajan mennään. Ruotsalaisuudella ei ollut nimen valinnalla merkitystä, vaan nimi valikoitui nimeksi puhtaaksi siitä syystä, että a) se sopi blogin nimeksi ja b) tykkään kyseisestä viisusta hyvin paljon. Alunperin ajattelin kyllä blogin nimeksi Fantasiaa (tykkään nimittäin siitäkin), mutta olisi se kuitenkin ollut hieman mielikuvitukseton ratkaisu. Mitä tulee sitten otsikointiin, niin ajattelin hetken miettiä joka kirjoitukselle viisuista otsikkoa, mutta sitten tulin järkiini ja rupesin miettimään, että jossain vaiheessa viisuotsikot kävisivät kuitenkin vähiin (ajatellen nyt sitä, että viisunimen pitäisi sopia jotenkin käsillä olevaan kirjoitukseenkin).

Mitäs muuta tässä blogissa sitten käsitellään? No, viisuja tietenkin. Parina viime vuosina on ollut karsintojen seuraaminen vähän alamaissa, mutta nyt kun on oma blogi ja viisumatkakin suunnitteilla, niin kaipa tänä vuonna (viisuvuosihan toki on jo ehtinyt alkaa) jaksaa kirjoitella myös karsinnoista. Varsinaisia uutisia en sentään jaksa uutisoida, sen puolen hoitaa muutenkin Viisukuppila paremmin ja ammattitaitoisemmin. Katsomistani karsinnoista sentään yritän saada jotain tuhrittua ja varsinkin valituista viisuista sanoa sanasen tai kaksi melko nopeasti valinnan jälkeen. Niin ja sitten kun viisu-Oslo on takanapäin, alkaakin jo uusi viisuvuosi (siksikään en laittanut otsikkoon nimenomaan Norjan viisua). Niin ja onhan tässä itselläkin vielä vanhoja viisuja paljon kuuntelematta, joten niistäkin varmaan riittää juttua. Tässä olisi tarkoitus käydä läpi ainakin muutaman maan viisut läpi seuraavan parin viikon aikana. Viisukuppilan järjestämistä viisutapaamisista en täällä sen kummemmin aio täällä pulista, kun ne on kuitenkin sen verran privaatimpia tapauksia, että niistä puhumisen hoidan sitten Kuppilassa itsessään.

Mutta joo, tässä tämmöinen pieni esittelyteksti oli. Omasta viisutuntemuksesta en sanonut nyt sanaakaan, sillä tiedän häpeällisen vähän viisuista vielä tällä hetkellä, jotta niistä viitsisi puhella. Mitä tulee blogin ulkoasuun, niin kokemuksieni perusteella se ei kauheasti tästä varmaan muutu, sen verran vähäiset taidot mulla on muutostöitä ajatellen. Tiedä vaikka tästä saisi kuitenkin aikaiseksi jonkinasteisen logonpoikasen tai vastaavan. Jää nähtävästi.

Tervetuloa ja toivottavasti viihdytte tämän blogin parissa. :)

2 kommenttia:

  1. No heippa kanssamatkustaja, just sain s-postiin lentolippuvarauksen 24.5. - 30.5 Hki-Oslo-Hki, ja eka viisumatka mullakin edessä. Vanha viisufani, ikääkin jo on, muistan hyvin useita viisuja 70-luvulta, ja nyt sain innostuksen kipinän ystävältäni, joka on ollut jo Kroatiassa ja Moskovassa viisuja katsomassa. Norja on sopiva paikka aloittaa, kielikin suht tuttu, siis ruotsilla ja englannilla pärjää varmasti.

    Tehdään tästä hyvä reissu. En ehkä maalaa kasvoihini suomen lippuja, mutta jokin pitkä t-paita/-mekko vois olla lipulla varustettuna ja tietty hyvä reissumieli.

    VastaaPoista
  2. Uuh, tänne on kommentoitu :o . Kyllä Osloon meitä viisufaneja mahtuu varmasti kaikenikäisiä ja varmasti tulee hyvä reissu. Joo ja kieli ei varmaankaan hirveästi tule tuottamaan ongelmia... toivottavasti.

    Ja anteeksi, etten ole vähään aikaan tänne kirjoitellut, ollut "kaikkea muuta"... mutta nyt tilanne on tietenkin muuttumassa, kun viisukarsinnat lähenee. :)

    VastaaPoista