Kun Norjan viisuvoitto varmistui, alkoi heti armoton suunnittelu viisureissua varten. Jo pistelaskennan aikana tuli avattua Google Earth ja ottamalla selvää siitä, kuinka kaukana Areena on varsinaisesta keskustasta (kymmenisen kilometriä), kuinka paljon maksaa risteily Turusta Tukholmaan ja edelleen junalla Tukholmasta Osloon. No, tuolloin ajattelin, että jos nyt oikein alan pihtailla peruspäivärahan käyttöä, niin minulla saattaisi ensi keväänä olla rahat koossa tuota reissua varten, hotellihuoneiden hinnat mukaanluettuna. No, meni sitten vähän aikaa ja kuukauden päästä olin jo aivan toista mieltä ja hiljaa jo heitin Oslon reissulle hyvästit.
Asia muuttui oleellisesti puolitoista viikkoa sitten, kun minulle luvattiin töitä ainakin puoleksi vuodeksi (alkaen syyskuusta) ja sekös käynnisti melkein saman tien viisumatkan suunnittelun. Ensin oli aika tehdä laskelmia, jotka tein arvioiden palkkani yhtä suureksi kuin edellisen työsopimuksen aikaan. Ensin vähensin oletetusta nettopalkasta vuokraan, laskuihin, ruokiin ja muihin "pakollisiin" menoihin menevät kulut pyöristäen kaiken ylöspäin; vuokrankin laskin täysimääräisenä, vaikka Kela saattaa työaikanakin maksaa osan vuokrasta, mene ja tiedä. Saatuun erotukseen lisäsin sitten peruspäivärahat ennen ja jälkeen töiden sekä veronpalautuksen. Lopputulemaksi tuli, että toukokuussa olisi vähintään 2500 euroa säästössä ja ehkä jopa melkein tuhat euroa enemmän. Mene ja tiedä. Tänään sain tosin tietää sivulauseessa mainiten, paljonko duunini oli saanut rahaa minun palkkaamiseen ja vaikka summa on sinänsä isompi kuin aiemman työsuhteen perusteella laskemani nettopalkka kuudelta kuukaudelta, niin jos tuo mainittu summa on bruttopalkka, niin ihan yhtä iso nettopalkka ei olisi kuin viimeksi ja siten keväällä olisi muutamia satoja euroja vähemmän kuin mitä on laskettu. Onhan toki myös mahdollista, että työsuhdettani jatkettaisiin helmikuun jälkeen (jolloin ensitöikseni ottaisin erään tietyn viikon toukokuusta vapaaksi ;) ), mutta se on vielä avoinna ja ei sitä tiedä, vaikka työpaikkakin joutuisi itsekin pistämään vähän rahaa mun palkkaan. Jää nähtäväksi.
No, mitä muuta olen ehtinyt saada aikaan. Sain tiedon tuosta työpaikasta verrattain myöhään, joten kun sain tietää tuosta duunista, niin suurin piirtein kaikki hotellit oli jo täyteen varattu. Pienen etsiskelyn jälkeen kuitenkin löysin kuin löysinkin yhden hostellin, jossa oli vielä vapaata ja maanantaista maanantaihin kestävä majoitus maksaa kaiken kaikkiaan vähän yli kaksisataa eruoa, joista kymmenesosan olen ehtinyt jo maksaa. Ei sinänsä kallis hinta ollakseen viisuviikon hinta. Toki hostelli sijaitsee vissiin neljän kilsan päästä keskustasta (ja siten n. 15 kilsaa Fornebu Areenalta, jossa viisut pidetään), mutta sehän ei ole matka eikä mikään. Tässä tosin on vielä pientä häslinkiä ilmassa, sillä maksoin tuon varausmaksun Visa Electronilla ja siten mun pitääkin ottaa hostelliin vielä yhteyttä, jos meinaan saapua hostellini vasta puolenpäivän jälkeen, mikä on tällä hetkellä vakaa aikomukseni.
Mistä sitten päästäänkin aikatauluihin. Olen toki jo ehtinyt miettiä alustavan aikataulun Osloon menoa varten. Näillä näkymin sunnuntaina lähtisi laiva Turusta Tukholmaan josku yhdeksän aikaan illalla ja laiva olisi noin puoli seitsemältä maanantai-aamuna Tukholmassa. Tuolloin ei vissiin kesäkausikaan olisi vielä alkanut, joten risteily vissiin maksaisi 12 euroa suuntaansa (plus hytti). Tästä sitten pian satamaan pääsyn jälkeen taksi Tukholman rautatieasemalle, josta juna lähtisi klo. 8.30 sitten Osloon ja Oslossa olisin sitten iltapäivällä kahden jälkeen. Paluumatkaa en ole vielä ehtinyt niin suunnitella, mutta eihän sillä paluulla niin tarkkaa ole :P . Voihan toki olla, että muutan vielä mieleni ja lennänkin halpalennolla Osloon, mutta olisihan se ihan mielenkiintoista tutustua Ruotsiin junan ikkunasta.
On matkan suhteen vielä yksi toinenkin mahdollisuus. Nimittäin äitinikin osoitti kiinnostuksensa viisumatkaa kohden. Ensijärkytyksestä toivuttuani (olinhan ajatellut saavani matkustaa kerrankin omin neuvoin) totesin, ettei se mutsinkaan lähtö niin huono idea olisi. Hänellä ja hänen miehellään on kuulemma joitain käyttämättömiä hotellibonuksia käyttämättä, joilla he saisivat neljän hengen hotellihuoneen tyyliin ilmaiseksi viikoksi. En ihan tiedä, miten tämä systeemi toimii tai sitä, voisivatko he saada hotellia Oslosta viisuviikolle, joka on tyyliin täyteen buukattu, mutta tämä jää nyt nähtäväksi. Mutsin lähdöstä nyt ei ole varmuutta vielä vähään aikaan, mutta minun matkaani ei pysty estämään enää juuri mitään.
Onhan tässä vielä järjesteltävää, kuten passi ja OGAEn, jonka kautta meinasin liput saada, ID-kortti pitää hommata ja kun kyseessä olisi ensimmäinen täysin omatoiminen ulkomaanmatka (jos mutsi ei pääsekään lähtemään), niin monta epävarmaa juttua tässä on vielä selviteltävänä, mutta niitä selvitellään tässä seuraavien kuukausien aikana. Ei tässä mitään kiirettä ole. :)
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti